Kankaanpään terroriepäiltyjen uskotaan suunnitelleen tekoa yli puoli vuotta – nämä ovat "Kankaanpään natsiporukan" kolme suurinta kysymysmerkkiä

5:08
MTV Live vieraili Kankaanpäässä: Näin pikkukaupungissa on otettu vastaan tieto poliisin terrorismitutkinnasta.

Kankaanpään terrorismirikosten valmistelusta epäillyistä osan uskotaan valmistelleen terrorismirikoksia yli puolen vuoden ajan, käy ilmi käräjäoikeuden asiakirjoista.

Asiakirjojen mukaan neljä viidestä rikoksiin osallistuneesta olisi aloittanut terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelun jo toukokuussa 2019. Valmistelu oli päättynyt 30. joulukuuta 2019, kun poliisi oli tiettävästi löytänyt miesten hallusta huomattavan määrän räjähteitä ja ampuma-aseita.

Valmistelu on käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan tapahtunut Kankaanpäässä, johon viisikolla tiettävästi oli kaikilla yhteys.

Merkillepantavaa on, että myös terroristisessa tarkoituksessa tehdyn tahallisen räjähderikoksen on merkitty alkaneen toukokuussa 2019 samana päivänä kuin terroristisessa tarkoituksessa tehty rikoksen valmistelukin. Räjähderikos on tapahtunut Jämijärvellä ja päättyi käräjäoikeuden asiakirjojen mukaan joulukuun 2019 alussa.

Viidestä miehestä yhden ei ainakaan oikeuden asiakirjoista päätellen toistaiseksi uskota osallistuneen räjähderikokseen.

Viisikosta yhden epäillään liittyneen mukaan rikoksen valmisteluun vuoden 2019 elokuussa, eli vajaa kolme kuukautta muiden jälkeen ja samaan aikaan ryhtyneen mukaan räjähderikokseen.

Poikkeuksellinen rikostutkinta

Lounais-Suomen poliisi järjesti viime perjantaina poikkeuksellisen tiedotustilaisuuden. Se oli aiemmin päivällä kertonut epäilevänsä viittä ihmistä terrorismirikoksista.

Kuudelta illalla alkaneessa tilaisuudessa poliisi tiedotti, että se oli ottanut kiinni viisi 1990-luvulla syntynyttä miestä, jotka olivat muodostaneet radikaalin äärioikeistolaisen ryhmän. Kerrottiin, että miesten epäiltiin suunnitelleen terroristista tekoa.

Tilaisuudessa paikalla olivat Lounais-Suomen poliisin rikosylikomisario Toni Sjöblom, komisario Marko Luotonen sekä suojelupoliisin asiantuntija, erikoistutkija Eero Pietilä.

He kertoivat miesten edustavan äärimmäistä äärioikeistolaisuuden suuntausta, akselerationismia, jossa pyritään edesauttamaan yhteiskunnan romahtamista väkivaltaisin terrori-iskuin.

Kansalaisilla ei kuitenkaan ole syytä pelkoon, sanottiin ja annettiin ymmärtää, että miehet olivat touhuilleet pitkälti keskenään.

Miehet oli otettu kiinni edeltävänä tiistaina. Samalla oli tehty kotietsintöjä. Poliisi oli aloittanut tapauksen tutkinnan jo joulukuussa 2019.

Tuolloin porukalta oli löydetty ratsiassa suuri määrä aseita, patruunoita ja räjähteitä, ja joukko oli tämän jälkeen ollut poliisin tarkassa seurannassa. Poliisi oli muun muassa käynyt läpi epäiltyjen tietoteknisiltä laitteilta löytynyttä materiaalia.

Terroriuhka ei kohonnut, sanoo Supo

Suojelupoliisi julkaisi vielä perjantaina erikseen tiedotteen, jossa kerrottiin, että terrorismitutkinta ei nosta terrorismin uhkatasoa Suomessa, ja että tapaus on tutkinnan jatkuessa pidempään huomioitu jo aiemmissa uhka-arvioissa. Supon tiedotteessa myös mainittiin, että kyse on ensimmäisestä äärioikeistoa koskevasta terrorismitutkinnasta Suomessa.

Supon tuoreimman terrorismin uhka-arvion mukaan merkittävimmän uhkan muodostavat yksittäiset toimijat ja pienryhmät, jotka inspiroituvat äärioikeistolaisesta tai radikaali-islamistisesta ideologiasta, tiedotteessa kerrottiin.

Kankaanpään ryhmä on Supon mukaan juuri tällainen pienryhmä ja konkreettinen esimerkki äärioikeistoterrorismin uhasta Suomessa.

Supon erikoistutkija Eero Pietilä kommentoi tiedotteessa, että vastaavanlaiset pienryhmät toimivat tyypillisesti salassa, eikä niiden toiminta linkity julkisiin äärioikeistoryhmiin, jotka osoittavat mieltään näkyvästi tai osallistuvat katuväkivaltaan.

Mikä ihmeen akselerationismi?

Mistä sitten on oikein kysymys ryhmän edustamassa aatteessa, akselerationismissa?

Aatesuuntauksen tavoitteena on romahduttaa yhteiskunta ja perustaa uusi, kansallissosialistinen yhteiskunta. Tavoitteeseen pyritään terrori-iskuilla, joiden uskotaan käynnistävän niin sanotun rotusodan. Asiaa avasi poliisin tiedotuksen jälkeen esimerkiksi terrorismitutkija Leena Malkki Twitterissä.

Julkisuudessa on nostettu esimerkiksi aatteen edustajista yhdysvaltalainen Atomwaffen-ryhmä, joka on tuonut kantojaan esiin julkisuudessakin. Aiheesta voi lukea lisää täältä.

2:56
Katso video: Tästä Kankaanpään terrorismiepäiltyjen väitetyssä akselerationismi-aatesuunnassa on kyse.

Kylillä yllätyttiin: "Päälle päin heistä ei huomannut tällaisia ajatuksia"

Kankaanpäässä uutiset otettiin vastaan varautunein yllättynein tunnelmin, kun MTV Uutiset vieraili paikalla lauantaina. Tämä siitä huolimatta, että miehet tunnettiin kylillä hyvin, ja ”natsijoukoksi” tituleeratun porukan äärioikeistolaiset ajatukset olivat jokseenkin yleisessä tiedossa.

Eräs kyläkauppias kertoi kahden epäillyistä käyvän kaupalla silloin tällöin. Kaksikko oli hänen mukaansa hyväkäytöksinen.

– He olivat hiljaisia. Päälle päin heistä ei huomannut tällaisia äärioikeistolaisia ajatuksia, vaikka olinkin kuullut, että heillä olisi sellaisia.

Muut paikalliset olivat paikalla olleen MTV Uutisten toimittajan Tiia Palménin mukaan varovaisia kommentteja antaessaan, eikä kukaan halunnut kommentoida asiaa kameralle.

Viisikon kuvailtiin suhtautuneen maahanmuuttajiin negatiivisesti. Miehiä ei paikallisten puheissa kuitenkaan pidetty väkivaltaisina, vaikka kolme miehistä on aiemmin tuomittu pahoinpitelystä Satakunnan käräjäoikeudessa.

Yksi miehistä tuomittiin nyrkkiraudalla tehdystä pahoinpitelystä vuonna 2014. Hän oli ryhtynyt väkivaltaan, kun toinen mies oli lyönyt häntä päähän grillillä.

Kaksi muuta saivat tuomion ravintolan edustalla tapahtuneesta pahoinpitelystä. Myös tässä tapauksessa tilanne oli alkanut, kun kolmas mies oli ensin lyönyt toista nyrkillä kasvoihin.

Paikkakuntalaisia nuoria miehiä

Mitä muuta epäillyistä tiedetään?

Poliisin mukaan miehet tuntevat toisensa pidemmältä ajalta. He ovat kotoisin Kankaanpään seudulta ja kaikki parikymppisiä, vuosina 1995-1998 syntyneitä, eli 23-26-vuotiaita.

MTV Uutiset kertoi viikonloppuna, että oppilaitostietojen perusteella miehet ovat myös opiskelleet paikkakunnalla. Osa heistä vaikuttaa olleen koulukavereita.

Kolmea miehistä yhdistää yhdistys, jonka he perustivat viime lokakuussa. Kyse on jonkinlaisesta kamppailulajeihin keskittyneestä yhdistyksestä, jonka tarkoituksena on mahdollistaa lajien harjoittelu.

Viranomaisille perustamisen yhteydessä toimitettujen asiakirjojen mukaan "tarkoituksena on kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä herättää heissä oikeaa urheiluhenkeä ja pysyvää  kamppailulajeihin sekä luoda harrastukselle sopiva ympäristö".

Nämä ovat kolme suurinta kysymysmerkkiä 

Entä mitä ei tiedetä? Kysymyksiä liittyy etenkin kolmeen perustavanlaatuiseen seikkaan. 

Tiedossa ei ole, uskooko poliisi äärioikeistoryhmittymään kuuluvan vielä muita henkilöitä. Poliisi ei ole kommentoinut, onko lisää kiinniottoja tiedossa.

Tiedossa ei myöskään ole, onko viranomaisilla tiedossa jokin mahdollinen kohde, johon epäillyt olisivat valmistelleet terrori-iskua tai poliisin kuvailemaa terroristista tekoa.

Poliisi on siis avoimesti kertonut epäilevänsä, että miehet edustaisivat äärimmäistä ideologiaa, jonka perusajatukseen kuuluu yhteiskunnallisen epävakauden lietsominen terrori-iskuin. Julkisuuteen ei kuitenkaan ole annettu mitään konkreettisia esimerkkejä tai tietoja siitä, millaisia mahdollisia iskuja ryhmän epäiltäisiin hautoneen.

Niin ikään hämärän peitossa on, miten miehet olivat päässeet käsiksi suureen määrään räjähteitä sekä aseita, jotka heiltä aiemmin poliisin mukaan takavarikoitiin. Poliisin julkaisemissa kuvissa on näkynyt ainakin rynnäkkökivääri, pistooli ja muita aseita. Taustalla ovat ilmeisesti jonkinlaiset varkaudet, mutta tarkemmin poliisi ei ole esineiden lähdettä kuvaillut.

MTV Uutiset ei ole tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa tiistaina kommentoimaan tapausta.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja