Poliisi epäilee neljää miestä äärioikeistolaisesta terrorismista – valmistaneet konepistooleita 3D-tulostamalla, iskujen kohteina sähköverkot, raideliikenne ja värilliset ihmiset
Keskusrikospoliisi (KRP) ja Hämeen poliisi tiedottivat tänään laajasta terrorismirikostutkinnasta. Rikosepäilyt liittyvät äärioikeistolaiseen ideologiaan ja toimintaan. Poliisin mukaan rikosepäilyissä on kyse 3D-aseiden rakentamisesta sekä aseellisten ja muilla tavoilla tehtyjen iskujen suunnittelusta.
KRP on aiemmin kertonut, ettei poliisilla ole tiedossa kenenkään terveyteen tai henkeen kohdistunutta akuuttia uhkaa. KRP:n rikoskomisario Sanna Springare täsmentää kuitenkin MTV Uutisille, että laki on akuutin uhan määrittelyssä tiukka.
– Ryhmä oli valikoinut erilaisia kohteita mahdollisten iskujen kohteeksi, mutta lain vaatima tarkka aika, paikka ja suunnitelma puuttuivat, Springare selvittää.
– Heillä oli kriittiseen infraan kohdistuvia iskusuunnitelmia eli esimerkiksi sähköverkostoon ja raideliikenteeseen. Lisäksi heidän kohteenaan oli myös ihonväri eri rotuiset ihmiset.
Ihmisiin kohdistuvat iskut oli tarkoitus tehdä asellisilla hyökkäyksillä ja infraan kohdistuvat muilla tavoin.
Osa keskustelusta Ylilaudalla
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2022–2023 pääasiassa Lahden seudulla. Hämeen poliisi pääsi yhdessä Oulun poliisin kanssa oman tiedonhankintansa kautta ryhmittymän jäljille saatuaan tietoa siitä, että miehet aikoivat valmistaa ampuma-aseita.
Tutkinta käynnistettiinkin epäillystä törkeästä ampuma-aserikoksesta, mutta rikosnimikkeet muuttuivat esitutkinnan edetessä, kun toiminttan terroristinen tarkoitus ja taustaideologia selvisivät.
Hämeen poliisi kertoo epäilevänsä, että neljä suomalaismiestä ovat muodostaneet radikalisoituneen äärioikeistolaisen ryhmittymän. Hämeen poliisin mukaan miehet asuivat eri puolilla maata ja kommunikoivat pääasiallisesti erilaisten viestipalveluiden kautta, mutta tapasivat myös kasvokkain.
– Keskusteluja käytiin myös julkisesti esimerkiksi Ylilaudalla ja Telegram-ryhmissä, kertoo MTV Uutisille rikoskomisario Tuomas Kuure Hämeen poliisista.
KRP:n Springare kertoo MTV Uutisille, että ryhmä toimi itsenäisesti mutta käytti osittain samaa materiaalia kuin Suomen muukin radikaali äärioikeisto. Henkilökohtaisia kontakteja esimerkiksi Kankaanpään terrorismirikoksista epäiltyihin ryhmän jäseniltä ei ole löytynyt.
Valmisti 3D-konepistooleja
Ryhmän epäillään valmistaneen FGC-9-konepistooleita pääosin 3D-tulostamalla. Hämeen poliisin Tuomas Kuure kertoo MTV Uutisille, että ryhmän rahallinen satsaus aseiden valmistusvälineisiin oli satojen tai korkeintaan muutaman tuhannen euron luokkaa.
–Esitutkintojen aikana tehdyissä etsinnöissä takavarikoitiin neljä 3D-tulostettua ampuma-asetta, lukuisia 3D-tulostimella tehtyjä aseen osia ja aseiden valmistamiseen tarvittavia osia sekä yli 1500 kappaletta valmistettuihin aseisiin sopivia patruunoita, poliisi listaa.
Kuuren mukaan kyse oli niin kutsutuista "kunnon aseista".
– Neljästä takavarikoidusta konepistoolista kolme oli toimintakuntoisia, eikä neljännessäkään isoa vikaa ollut. 3D-tulostetuilla aseilla oli ammuttu, tästä on olemassa videoita todisteena, Kuure kuvailee MTV Uutisille.
– Heidän keskustelujensa mukaan konepistooleja oli tarkoitus valmistaa yhteensä 15 kappaletta. Lisäksi näitä puoliautomaattiaseita oli tarkoitus muuttaa täysautomaattisiksi konetuliaseiksi.
Lisäksi poliisi takavarikoi yhden kiväärin, omavalmisteisen kynäpistoolin ja ampuma-aseeksi muutetun kaasuaseen sekä 3D-tulostimia.
Esitutkinnassa on poliisin mukaan selvinnyt, että ryhmän jäsenet osallistuivat kukin osaltaan eri tavoin 3D-aseiden rakentamiseen ja suunnitteluun.
Aseiden valmistusta varten ryhmittymä oli vuokrannut autotallin, jossa rakentaminen loppuvaiheessa tapahtui, poliisi sanoo. Aseiden valmistus oli alkanut yhden epäillyn kerrostaloasunnossa.
Ampuma-aseiden ja niiden osien lisäksi etsintöjen yhteydessä löytyi kolme kannabiskasvattamoa, jotka poliisi myös takavarikoi.
Ideologiaan kuului pienten solujen iskut
Vyyhdissä on epäiltyinä yhteensä neljä suomalaismiestä, joista kolme on 20–30-vuotiaita ja yksi yli 60-vuotias, poliisi kertoo. Tuomas Kuure kertoo MTV Uutisille, että epäillyt olivat eri puolilta Suomea.
– Epäiltyjen motiivit ja siihen liittyvä ampuma-aseiden rakentaminen pohjautuivat akselerationistiseen ideologiaan, jonka tavoitteina on yhteiskunnan romahtamiseen johtavien kehityskulkujen jouduttaminen ja tukeminen erilaisin keinoin, kertoo tutkinnanjohtaja, Kuure kertoo tiedotteessa.
– Tällaiseen ideologiaan kuuluu löyhä ja johtajaton järjestäytyminen sekä pienten solujen ja yksinäisten susien toiminta, Kuure kuvailee MTV Uutisille.
Kuuren mukaan puolet epäillyistä oli työssä käyviä ja yksi opiskeli.
– Heitä yhdisti äärioikeistolainen ideologia ja se, että he olivat tekemissä vain samanmielisesti ajattelevien kanssa.
Yksi jatkoi toimintaa vapauduttuaan
Kaikki epäillyt olivat tutkintaan liittyen vangittuina syksyllä 2022, mutta heidät vapautettiin sittemmin tutkintavankeudesta.
Keskusrikospoliisin mukaan yksi epäillyistä jatkoi tutkintavankeudesta vapautumisensa jälkeen rikollista toimintaa.
Maaliskuun lopussa Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi kyseisen 28-vuotiaan lahtelaismiehen uudelleen ja hän on edelleen vangittuna todennäköisin syin epäiltynä kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Poliisi epäilee, että rikoksesta epäilty oli jatkanut kouluttautumista ja aseiden valmistamista.
– Esitutkinnassa selvisi, että epäillyn ideologiset motiivit olivat vahvistuneet. Epäilty oli jakanut erilaisten keskustelufoorumeiden kautta tietoa 3D-aseiden valmistuksesta sekä kirjoituksia ja kuvia 3D-aseista, joissa hän viittaa yhteiskunnan muuttamiseen väkivaltaisin keinoin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisarioSanna Springare Keskusrikospoliisista tiedotteessa.
Springare täsmentää MTV Uutisille, että ryhmittymän ideologiaan kytkeytyi viha eri ihmisrotuihin ja ryhmän aikeina oli puhdistaa Suomi ja yhteiskunta näistä ihmisistä.
– Poliisityön kannalta merkittävää on nyt se, että kun Kankaanpään ja Lahden tapaukset etenevät syyttäjille ja oikeuteen, että miten niihin suhtaudutaan tuomioistuimissa, että missä kulkee rajat ja mitä saa tehdä ja mitä ei, Springare toteaa.
Ei selkeitä viitteitä värväämisestä
KRP:n Sanna Springare kertoo MTV Uutisille, että ryhmittymän jäsenten toiminnasta ei löytynyt selkeitä viitteitä terroristiseen toimintaan värväämisestä.
– Mutta isossa kuvassa, jos toiminta olisi saanut poliisin puuttumatta edetä pidemmälle, varmaan olisivat löytäneet muitakin henkilöitä iskujen tekijöiksi, Springare arvioi.
Helsingin Sanomat kertoi kesäkuun alussa, että KRP jäädytti toukokuun lopulla varat kolmelta suomalaismieheltä, joita epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta. Miehet ovat lehden tietojen mukaan osoittaneet kiinnostusta oikeistoradikaalia toimintaa kohtaan.
Suunnitelmissa useita kohteita
Rikoksesta epäillyt ovat esitutkinnan mukaan muodostaneet maahanmuuttoa vastustavan äärioikeistolaisen ryhmittymän, joka on valmistautunut väkivaltaisiin tekoihin muun muassa varustamalla ryhmää aseellisesti sekä suunnittelemalla iskuja vastapuolen ideologiaa kannattaviin henkilöihin ja kohteisiin.
– Poliisin käsityksen mukaan suunniteltujen väkivaltaisten iskujen kohteet olivat valikoituneet kohteeksi ihonvärinsä, poliittisten tai muiden ideologisten näkemystensä perusteella, sanoo rikoskomisario Tuomas Kuure Hämeen poliisista tiedotteessa.
– Yksittäisten henkilökohteiden lisäksi epäillyt ovat keskusteluissaan suunnitelleet iskuja infrastruktuurin eri osiin, muun muassa sähköverkkoon ja raideliikenteeseen. Henkilöiden epäillään kouluttautuneen erityisesti 3D-asetekniikkaan ja valmistautuneen tekemään aseilla terroristisen teon, hän jatkaa.
KRP:n Sanna Springare kertoo MTV Uutisille, ettei poliisi voi kertoa tarkempia tietoja iskujen kohteina olleista henkilöistä, ihmisryhmistä tai paikoista.
– Ettei kukaan muu saa niistä ideoita samanlaiselle toiminnalle. Edelleen vangittuna oleva lahtelaismies pääsi ensimmäisen tutkintavankeusjaksonsa jälkeen vapauteen ja käytti hyödykseen tässä esitutkinnassa oppimansa asiat, että miten asioita ei kannata tehdä, Springare kuvailee.
– Hän jatkoi toimintaansa, mutta jäi onneksi uudestaan kiinni. Poliisin käsityksen mukaan kukaan epäillyistä ei jatka tällä hetkellä tätä toimintaa.
Hämeen poliisilaitoksen esitutkinnassa neljää miestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikosta ja kolmea heistä myös kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.
Keskusrikospoliisin esitutkinnassa yhtä näistä neljästä miehestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdystä törkeästä ampuma-aserikoksesta ja kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten.
Esitutkinnat ovat valmistumassa ja siirtyvät syyteharkintaan elokuun aikana Valtakunnansyyttäjän toimistoon.
Juttua täydennetty KRP:n kommenteilla 20. heinäkuuta kello 10.41. Juttua täydennetty uudestaan tarkkojen kohdetietojen kertomisesta kello 10.53. Juttua täydennetty kello 11.42 Hämeen poliisin kommenteilla.
Uusimmat
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
23:08
Amnesty: Israelin evakuointimääräykset Libanonissa harhaanjohtavia – MTV seuraa
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:45
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa – MTV seuraa
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
Lataa lisää