Menikö oikein? Mestarien liigan huippuottelussa vietiin jo kertaalleen tuomittu rangaistuspotku – asiantuntijat yksimielisiä päätöksestä

Atlético Madridin ja Liverpoolin välisessä ottelussa riitti draamaa, kun ottelussa nähtiin upeiden maalien ohella ulosajo, rangaistuspotku ja yksi videohidastusten perusteella peruttu rangaistuspotku.

Kun Liverpool siirtyi 77. minuutilla Mohamed Salahin rankkarilla 3–2-johtoon vajaamiehistä Atlético Madridia vastaan, moni saattoi ajatella ottelun jo ratkenneen. Kotijoukkue kuitenkin sinnitteli ja sillä oli vielä sanansa sanottavana loppukirinsä kanssa.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Atlético näytti rynnistävän tasoihin, kun erotuomari Daniel Siebert osoitti erikoistilannekamppailun jälkeen kädellään Liverpoolin rangaistuspilkkua. Siebert katsoi Liverpoolin Diogo Jotan rikkoneen Atléticon José María Giméneziä.

Wanda Metropolitano -stadion syttyi korvia huumaavaan meteliin. Sitten Siebert sai korvanappiinsa ikävän tiedon. Kannattaisi käydä katsomassa tilanne uudestaan videolta.

Siebert kävi ja perui antamansa rankkarin. Mutta oliko ratkaisu oikea, vaikka kontakti Jotan ja Giménezin välillä oli selvä?

Katso C Moren asiantuntijoiden Sami Hyypiän, Jari Litmasen ja erotuomariasiantuntjia Mikko Vuorelan mielipiteet rankkaritilanteesta artikkelin yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat