Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump joutuu tiistaina jo toisen kerran virkarikossyytteeseen. Tällä kertaa häntä epäillään kapinaan yllyttämisestä. Tässä avainkohdat kiistellystä puheesta ennen väkivaltaisuuksien alkamista.
– Me voitimme nämä vaalit, ja me voitimme ne murskaluvuin.
Trump toisti puheessaan tätä lausetta lukuisia kertoja. Väite on todettu lukuisten riippumattomien tahojen selvityksissä vääräksi, eikä republikaanipuoluekaan tue sitä.
– Me pysäytämme tämän varkauden.
Trump kehitti "stop the steal" -iskulauseen, jota hän käytti muun muassa hashtagina sosiaalisessa mediassa kiistääkseen Bidenin voiton. Hän toisteli myös tätä lausetta puheessaan ennen mellakan puhkeamista.
– Me emme koskaan tule luovuttamaan. Emme tule perääntymään. Sitä ei tapahdu.
Trump alleviivasi, että hän ei tule hyväksymään Bidenin voittoa.
– Nämä ihmiset eivät hyväksy tätä enää! Maata ei voiteta takaisin heikkoudella. Pitää näyttää voimaa. Pitää olla vahva.
– Kun joudutaan varkauden uhriksi, silloin ei peräännytä. Maamme on saanut tarpeekseen. Me emme niele tätä enää. Me pysäytämme tämän varkauden.
– Teille tulee laiton presidentti. Sen te saatte. Me emme voi sallia sen tapahtuvan!
Sitten tulee osa, joka on jo hyvin suorasanaisesti väkivaltaan yllyttävää.
– Me olemme niin ylpeitä tästä hienosta maastamme sieluamme myöten, että me taistelemme aivan helvetisti! Jos ette taistele aivan helvetisti, tämä maa ei enää ole teidän.
Juuri tätä lausetta arvioidaan raskauttavimmaksi syytekohdan käsittelyssä.

