"Tämä oli katastrofi" – Lewis Hamilton manasi vähäsanaisena karmeaa kisaviikonloppuaan

Lewis Hamilton jäi ilman MM-pisteitä Saksan osakilpailussa sunnuntaina. Kisaviikonloppu oli kaiken kaikkiaan brittikuskille erittäin haastava jo alusta alkaen.

Hamilton kärsi viikonlopun aikana angiinasta, eikä hän ollut omien sanojensa mukaan ollenkaan varma, osallistuuko hän edes aika-ajoihin. Hamilton ajoi kuitenkin paalupaikalle ja aloitti kilpailunkin hyvin, kunnes olosuhteet puuttuivat peliin.

Hamilton rikkoi märällä radalle tekemänsä ajovirheen seurauksena etusiipensä ja joutui ajamaan varikolle nurmikon poikki, minkä johdosta brittikuljettajalle lätkäistiin viiden sekunnin aikarangaistus. Hamilton pyörähti vielä toistamiseen kilpailun loppupuolella, mikä pilasi hänen kisansa lopullisesti.

– Tämä viikonloppu oli katastrofi minulle. Onneksi se on ohi, Hamilton toteaa.

Hamilton ei löytänyt suurien ajovirheidensä jälkeen enää alkukisan vauhtiaan, vaan oli paikoin jopa suurissa vaikeuksissa keskikastin talleja vastaan.

– En tiedä, vaurioitinko autoa vai jokin ei ollut kohdallaan renkaissa, mutta minulla oli suuria vaikeuksia tänään. En tiedä, Hamilton hämmästelee.

MM-sarjaa johtavalla Hamiltonilla oli mestaruustaiston kannalta myös onnea matkassa, sillä myös tallitoveri Valtteri Bottas jäi pisteittä, kun hän ajoi ulos noin seitsemän kierrosta ennen ruutulippua. Mercedekselle kisa oli kokonaisuudessaan kuitenkin painajaismainen.

– Tämä oli meille yksi vaikeimmista kisoista pitkään aikaan, Hamilton harmittelee lyhytsanaisesti.


Lue myös:

    Uusimmat