Tämä nainen on Englannin itseluottamuksen taustalla – miten psykologi Pippa Grange sai MM-pelaajat hihkumaan yksisarvisten selässä?

Englannin päävalmentaja nousi yllättäen sankariksi 2:14

Englannin jalkapallomaajoukkueeseen valituilla pelaajilla on useimmiten ollut arvokisoihin lähtiessä henkisesti vain hävittävää. Miten siis päävalmentaja Gareth Southgate ja psykologi Pippa Grange ovat onnistuneet kääntämään asetelman näissä MM-kisoissa?

Videolla tarinaa Englannin päävalmentajan Gareth Southgaten urasta ja epäonnistumisista.

Vasta viime marraskuussa Englannin jalkapalloliiton palvelukseen astunut Pippa Grange on jo saanut ihmeitä aikaan nuoren maajoukkueen itseluottamuksessa.

Aiemmin epäonnistumisia pelänneen nipun mentaliteetti näkyi hyvin Dele Allin vastauksessa, kun häneltä kysyttiin Kroatiaa vastaan pelattavan MM-välierän alla, onko hän hermostunut.

– Innoissani, en hermostunut, Alli vastasi.

Englanti oli juuri selättänyt historiansa suurimman menestyspeikon: rangaistuspotkukilpailut, joita se ei ollut ikinä voittanut MM-kisoissa useista yrityksistä huolimatta. Kolumbia-voiton perään tuli puolivälierissä vakuuttava voitto Ruotsista.

Brittilehti The Guardian nostaa psykologi Grangen vaikutuksen esiin joukkueen yhteishengen hitsautumisessa. Hän on tökkinyt pelaajat esiin koloistaan, jakanut heidät pienryhmiin ja pyytänyt jakamaan elämänkokemuksiaan toistensa kanssa. Päävalmentaja Southgate kuvaili metodin tarkoituksena olleen lähentyminen joukkuetovereiden kanssa, luottamuksen vahvistaminen ja toisten ymmärtäminen.

Somen sijaan yhteen leikkimään

Pippa Grangen työtä on helpottanut se, että Englanti on ollut MM-kisoihin lähdettäessä suuren sukupolvenvaihdoksen kourissa. Nuori joukkue on vailla historiaa epäonnistumisista ja siksi hedelmällistä maaperää psykologiselle valmentamiselle.

Myös pelaajat ovat arvostaneet joukkueeseen tulleen naisen panosta.

– Hän on uskomaton persoona. Kaikki kuuntelevat häntä, kun hän puhuu, Alli kertoi maanantaina.

– Suurin osa hänen kanssaan tehdystä työstä on tehty ennen turnausta, viimeisten kuuden seitsemän kuukauden aikana, lisää keskikenttäpelaaja Eric Dier.

Kisojen käynnistyessä Englannin leiripaikasta Repinosta, siis suomenkieliseltä nimeltään Terijoelta tuli kuvatoimistojen sivuille erikoisia kuvia. Joukko Valioliigan tähtipelaajia ratsasti hotellin uima-altaassa puhallettavilla yksisarvisilla – lapsenomainen riemu kasvoillaan.

Taustalla oli Grangen kehotus yhdessä olemisesta omiin puhelimiin uppoutumisen sijaan. Pippa Grange ei ole itse kovinkaan näkyvä hahmo sosiaalisessa mediassa eikä hän ole juurikaan kannustanut pelaajia pilaamaan päiväänsä somearvostelua lukemalla.

Edeltäjistään poiketen valmentaja Southgate ei ole kieltänyt sosiaalisen median käyttöä arvokisojen aikana. Ilmeisesti ei mitään muutakaan, mutta hän kertonut olevansa Grangen ohjeen kannalla.

Psykologin tärkein anti on kuitenkin ollut epäonnistumisten pelkäämisestä pois pyrkiminen.

– Ilman epäonnistumista emme etene pitemmälle, korkeammalle tai nopeammin, Grange on kirjoittanut.

– Se on hauska paradoksi. Menestyksemme saavutetaan yrittämällä, ja suurin osa yrityksistä päättyy epäonnistumiseen. Joka päivä tavallisessa elämässä ja urheilussa voitetaan ja hävitään. Niin elämän kuuluukin mennä.

– Se voi olla ylennyksen menemistä sivusuun, juoksukisan maaliviivalla häviäminen tai kokeen reputtaminen – sillä ei ole väliä – tärkeä oppitunti on oppia epäonnistumisista, ajatella uudelleen ja mennä eteenpäin (joskus eri suuntaan) ja pitää ne unelmat ja tavoitteet elossa, Grange toteaa.

Englannin unelma MM-finaalipaikasta punnitaan keskiviikkoiltana Kroatian kynsissä.

Lue myös:

    Uusimmat