Tämä juomako pelastaa henkesi?

Harvardissa tehty tutkimus on havainnut kahvissa masennusta estäviä vaikutuksia.

Kahvin hyödyistä saadaan uusia tutkimustuloksia jatkuvasti ja myös Harvardissa saatiin valmiiksi oma, heinäkuussa The World Journal of Biological Psychiatry -lehdessä julkaistu tutkimus. Tutkijat selvittivät 200 000 ihmisen juomatottumuksia 16 vuoden ajan ja huomasivat, että 2–3 kuppia kahvia päivässä nauttineiden riski menettää henkensä oman käden kautta aleni jopa 50 prosentilla.

Limulla, teellä tai kofeiinittomalla kahvilla ei ollut mitään vaikutusta tilastoihin. Tutkimusta johtaneen Michel Lucasin mukaan kahvin kofeiinilla saattaa olla masennukselta ja joiltain neurologisilta taudeilta – kuten Parkinsonilta – suojaava vaikutus.

Lucasin mukaan kofeiini toimii mietona masennuslääkkeenä vaikuttaen samoihin aivojen välittäjäaineisiin kuin lääkkeet, joilla masennusta hoidetaan.

Tutkijat eivät kuitenkaan kannusta juomaan kahvia ylenpalttisesti, sillä aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu itsemurhariskin puolestaan kasvavan, jos kahvikupillisia nautitaan enemmän kuin kahdeksan päivässä.

(MTV3)

Lähde: Men's Health


LUE MYÖS:

Lue myös:

    Uusimmat