Talvirenkaat kuntoon: Muista nämä viisi tärkeää asiaa!

Moni suomalainen luulee, että talvirenkaiden asennuksen jälkeen voi ajella turvallisin mielin koko talven vilkaisematta enää renkaisiin. Tämä harhaluulo voi johtaa renkaiden nopeaan kulumiseen tai pahimmillaan vakavaan auto-onnettomuuteen.

Näillä viidellä toimenpiteellä takaat turvallisuutesi ja pidennät renkaiden käyttöikää.

Tarkista renkaan ikä ja uransyvyys

Silminnähden hyväkuntoiset ja vähänajetut talvirenkaat voivat olla turvallisuusriski, jos ne ovat liian vanhat. Vähäisessäkin käytössä samoilla renkailla kannattaa ajaa korkeintaan kuusi vuotta. Renkaan kokonaisiän maksimi on kymmenen vuotta. Ajan kuluessa kumiseos kovenee ja haurastuu, jolloin pito talvitiellä ei ole enää taattu.

– Renkaan valmistusajankohta selviää renkaan kyljessä olevasta nelinumeroisesta luvusta. Tämä niin sanottu DOT-merkintä kertoo valmistusviikon ja vuoden. Esimerkiksi 1013 tunnuksella varustettu rengas on valmistettu viikolla 10 vuonna 2013, Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri neuvoo.

Renkaan kunnon ja uransyvyyden voi tarkistuttaa rengasliikkeessä tai mitata itse vaikkapa kahden euron kolikolla. Mikäli hopeinen reuna jää reilusti peittoon, on kulutuspintaa vielä riittävästi jäljellä. Talvirenkaan turvallinen minimiuransyvyys on neljä millimetriä.

Perheen kakkosautoa rengastettaessa on hyvä pitää mielessä, että mitä vähemmän ajoneuvossa on nykyaikaista turvatekniikkaa, sitä suurempaan rooliin renkaat asettuvat liikenneturvallisuuden parantajina.

Aja renkaat sisään

Oli kyse sitten nastallisista tai nastattomista talvirenkaista, heti renkaiden asennuksen jälkeen on syytä välttää äkkinäisiä jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Asennuksessa joudutaan välillä käyttämään runsaasti asennusrasvaa, jolloin nopea kiihdytys saattaa pyöräyttää rengasta vanteella. Asennusrasvan on syytä antaa kuivua rauhassa noin vuorokauden.

Lisäksi nastarenkailla ajettaessa ainakin ensimmäiset 500 kilometriä tulisi ajaa hillitysti, jotta nasta asettuu hyvin paikoilleen.

– Näin myös nastan ulkonema pysyy tasaisena, ja rengas kestää käytössä pidempään, Morri perustelee.

Pidä huoli rengaspaineista

Asianmukaiset rengaspaineet talvirenkaissa varmistavat paitsi turvallisuuden lisäävät myös polttoainetehokkuutta. Monet rengasvalmistajat eivät ilmoita erikseen talvirengaspainesuosituksia. Hyvä nyrkkisääntö on, että talvirenkaissa tulee olla 0,2 baria enemmän painetta kuin kesällä.

– Rengaspainetta tarkistettaessa huomioi myös lämpötilan vaikutus mittaustulokseen: Jos mittaat sisällä 20 asteen lämmössä, ja ulkona on 20 astetta pakkasta, kannattaa laittaa 0,4 baria enemmän painetta kuin mitä paineen haluaa olevan.

Rengaspainetta ei saa koskaan säätää heti ajon jälkeen vaan renkaiden ilmanpaine pitää aina mitata kylmistä renkaista. Ilmanpaineet kannattaa tarkastaa kolmen viikon välein ja aina ennen raskasta kuormausta vaativaa matkaa.

Kierrätä renkaita

Renkaiden paikkaa edestä taakse ja takaa eteen tulee vaihtaa noin 8000 kilometrin välein. Tämä tulee tehdä sekä turvallisuuden takia että renkaiden kulumisen vähentämiseksi.

– Etuvetoautoissa nastarenkaiden nastaulkonema kasvaa hieman käytössä. Takarenkaissa tämä ulkonema puolestaan pienenee. Jos renkaita ei kierrätä, pitoero kasvaa liian suureksi. Esimerkiksi mutkassa auto voi alkaa yliohjautua, eli auton takapää saattaa lähteä heittelemään, havainnollistaa Morri.

Vetotehtävästä johtuen etuvetoautossa eturenkaiden keskialue kuluu hieman olkapääalueita nopeammin. Takarenkaat puolestaan kuluvat yleisesti hieman olkapääalueet edellä. Renkaiden kierrätys tasaa kulutusta, ja näin talvirenkaiden käyttöikä pitenee.

Ei sekarengastusta

Jos renkaiden kierrätys on jäänyt väliin, voivat takarenkaat olla vielä ajokunnossa, mutta eturenkaat pitää vaihtaa. Tällöin on syytä muistaa, että lain mukaan renkaiden nastamäärät eivät saa erota toisistaan yli 25 prosenttia.

– Myös uusien, eri rengasmallien nastamäärät voivat poiketa toisistaan paljonkin. Jos asentaa erilaisia renkaita samaan autoon, renkaiden pito vaihtelee, joka on turvallisuusriski.

Lähde: Deski

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat