Talvi on monen koiran lempivuodenaika. Vaikka lumessa juokseminen onkin monen koiran mielestä mukavaa puuhaa, täysin vaaratonta se ei ole.
Talvi on koiran tassuille erityisen rankkaa aikaa. Terävän jään, kovan lumen ja kylmän lisäksi tiet ja kadut sulana pitävä tiesuola voi aiheuttaa lemmikin tassuille kivuliaita vammoja.
– Käytetystä aineesta riippuen kemikaalit voivat aiheuttaa koiran tassuihin kuivumista, halkeilua ja jopa palovammoja, eläinlääkäri Erika Loftin kertoo The Dodo -sivustolle.
Putsaa koiran tassut huolellisesti ulkoilun jälkeen
Tassuvaurioiden lisäksi vielä vaarallisempaa on, jos suola pääsee tassuista lemmikin elimistöön.
– Jos koira nuolee tassujaan ulkoilun jälkeen, se voi tulla samalla nielleeksi jäätä sulattavia kemikaaleja, jotka saattavat olla myrkyllisiä, eläinlääkäri muistuttaa.
Loft kehottaakin koiranomistajia putsaamaan lemmikin tassut huolellisesti märällä pyyhkeellä heti ulkoilun jälkeen, sillä suola voi aiheuttaa koirille vakaviakin myrkytysoireita, kuten oksentelua, voimakasta kuolaamista ja ruokahalun menettämistä. Loftin mukaan pahimmassa tapauksissa suolamyrkytys voi johtaa jopa kuolemaan.
Jos epäilet koirasi kärsivan suolamyrkytyksen oireista, ota yhteys välittömästi eläinlääkäriin.
Lähde: TheDodo
***
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää