Talvi palaa, lumipeite koko maahan – ajokeli huono huomisaamuna

Ajokeli on huononemassa koko maassa lumisateiden takia.

Sää on viikonlopuksi hieman viilenemässä, mutta edelleen Suomeen virtaa etelästä vuodenaikaan nähden lauhaa ilmaa. Sateet muuttuvat kuitenkin lumisempaan suuntaan myös maan etelä- ja länsiosassa.

Tänään sateita on tullut kaikissa olomuodoissaan, etelässä alkuun vetenä, pohjoisessa lumena. Vähitellen sään viiletessä sateet muuttuvat lumisempaan suuntaan, jo tänä iltana ja ensi yönä.

– Huomisiltaan mennessä etelässä ja lännessäkin on laajalti 5-10 senttimetriä lunta maassa. Vähiten lunta sataa näillä näkymin lounaisrannikolla. Eniten lunta kertyy loppuviikon sateista Etelä- ja Itä-Lappiin, sunnuntaihin mennessä 20-30 senttimetriä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Perjantaina pilvisyys on runsasta ja lähes koko maassa sataa. Sateet ovat lumisia etelässä asti. Vain Käsivarressa on perjantaina selvästi pakkasta, muualla maassa lämpötila on nollan vaiheilla.

Pilvinen sää jatkuu lauantaina ja sateet tulevat laajalti lumena. Vain etelärannikon tuntumassa lämpötila on nollassa, muualla pakkaslukemat vaihtelevat yhdestä Lapin paikoin runsaaseen viiteen asteeseen.

Sunnuntai on hyvin lauantain kaltainen päivä: pilvinen ja ajoittain sataa lunta. Maanantaikaan ei tuo vielä muutosta.

– Maanantain jälkeen sään ennustetaan poutaantuvan ja muuttuvan aurinkoisemmaksi, toteaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

– Ensi viikolla on kirkkaita pakkaspäiviä ja hyviä ulkoilusäitä, sanoo Pekka Pouta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat