Mainos

Tältä näyttää vaalien ehdokaskattaus: Keski-ikä nousussa, naiset innostuivat lähtemään ehdolle – yhä useampi pyrkii eduskuntaan valitsijayhdistyksen listalta

7:34
Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen kertoo eduskuntavaalien ehdokaskattauksesta Huomenta Suomessa.

Kansanedustajaksi pyrkii tänä vuonna aiempaa enemmän naisia, mutta hitusen aiempaa iäkkäämpää väkeä, kertoo vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä.

Uutena ilmiönä tämän kevään eduskuntavaaleissa näkyy Jääskeläisen mukaan valitsijayhdistysten tukemien ehdokkaiden määrän kasvaminen sekä valitsijäyhdistysten muodostamat yhteislistat.

– Valitsijayhdistysten ehdokkaita on paljon enemmän kuin neljä vuotta sitten, sanoo Jääskeläinen Huomenta Suomessa.

Vaikka tämänkin vuoden vaaleihin lähtee kilpailemaan uusia puolueita, ovat perinteiset suurimmat puolueet saaneet Jääskeläisen mukaan listansa täyteen.

Keski-ikä nousussa

Naisia ehdokkaista on tänä vuonna 42 prosenttia, mikä on hieman aiempaa enemmän. 2000-luvun ajan ehdokkaista noin 40 prosenttia on ollut naisia.

– Pikatilastojen perusteella näytätä sitä, että ehdokkaiden keski-ikä on himpun verran noussut. Keski-ikä on nyt 47 vuotta, kun se viime kerralla oli 45, Jääskeläinen kertoo.

Vaalihäirintään varaudutaan

Suomessa on varauduttu vaalihäirintään kevään vaaleissa. Jääskeläisen mukaan häirintää voisi ilmetä esimerkiksi virheellisen tiedon levittämisenä.

– Olemme kouluttaneet puolueita ja ehdokkaita ottamaan huomioon, että tällainen on mahdollista, Jääskeläinen kertoo.

Jääskeläisen mukaan laajamittaista häirintää ei ole toistaiseksi havaittu.

– Kyllähän somessa kaikenlaisia keskusteluita liikkuu ehdokkaisiinkin liittyen, mutta suuressa mittakaavassa ei ole havaittavissa mitään, Jääskeläinen sanoo.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja