Asiakkaiden palaute on huomioitu uuden äitiyspakkauksen sisältöä suunniteltaessa. Tänä vuonna pakkauksessa on ensimmäistä kertaa mukana unilelu. Pakkauksessa on myös toppapuku, joka on saanut runsaasti kehuja.
Äitiyspakkauksen sisältö kootaan ja kilpailutetaan vuosittain. Asiakkaiden toiveiden pohjalta pakkaukseen on vuonna 2016 otettu entistä enemmän käytännöllisiä puolipotkuhousuja potkupukujen rinnalle.
Pakkauksessa on edelleen mukana lapsen satukirja. Bodyt ovat olleet suosittuja aina, ja nyt pakkauksesta löytyy myös jatkopalabodyja. Harsot edelleen mukana, ja niitä myös toivotaan.
Valitsijaraati tarttui myös asiakkailta tulleeseen toiveeseen unilelusta. Tänä vuonna pakkauksessa on ensimmäistä kertaa pehmeä unipupu, jonka etupuolella on Kela-Kerttu-brodeeraus. Kevyttoppapuvussa uutta ovat suloiset korvat.
Kela_Annika Söderblom


















