Taloyhtiöissä ymmärretään, että on tärkeätä varautua tuleviin remontteihin, kertoo Kiinteistöliitto.
Liiton kyselyn vastaajista yli 60 prosenttia oli sitä mieltä, että taloyhtiön tulisi kerätä varoja etukäteen tulevia hankkeita varten.
Varautumisesta on keskusteltu lähes 70 prosentissa taloyhtiöistä. Varoja kerätään kuitenkin huomattavasti harvemmassa taloyhtiössä. Vain kolmannes taloyhtiöistä on kerännyt varoja etukäteen korjaushankkeita varten.
– Keräämällä osan hankkeen rahoituksesta etukäteen yhtiö pystyy jakamaan osakkaille kohdistuvaa maksurasitusta useammalle vuodelle. Tällöin vastiketasot pysyvät matalampina ja maksuvaikeuksia voidaan ennaltaehkäistä, muistuttaa Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen tiedotteessa.
Hänen mukaansa etukäteen kerätyt varat auttavat yhtiötä myös toteuttamaan hankkeita tilanteissa, joissa pankki vaatii yhtiöltä omarahoitusosuutta lähteäkseen rahoittamaan hanketta.
Lue myös: Yhä useammassa taloyhtiössä liki välttämätön remontti jää tekemättä rahan takia, ja se tulee näkymään karusti – "Asuntojen purkamiset lisääntyvät"
Pienten yhtiöiden lainansaantihaasteet korostuvat Kiinteistöliiton kyselyn vastauksissa. Varsinkin viiden huoneiston ja sitä pienempien yhtiöiden osalta rahoitusta ei usein ole saatavissa pankeilta, vaan korjausten rahoitus tulee järjestää osakkaiden henkilökohtaisten lainojen kautta.