Talousosaajat pelkäävät Trumpin presidenttiyttä – USA:n velka ampaisisi katosta läpi

Huolehditaanko velkataakasta USA:ssa yhtä paljon kuin Suomessa? 7:20

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju ja Amcham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius näkevät vaikeiden aikojen olevan edessä, jos republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump valitaan presidentiksi Yhdysvalloissa. 

Huomenta Suomessa vierailleet asiantuntijat näkevät, että esimerkiksi Yhdysvaltain valtionvelka lähtisi huimaan nousuun. 

–  Kyllä minulle on tullut sellainen mielikuva, että Trumpin politiikka johtaa tuhoon. Ei pelkästään kauppapolitiikan kautta, vaan myös julkisen talouspolitiikan kautta, koska menot kasvaisivat hurjasti. Puolustusmenot lisääntyisivät, inframenot lisääntyisivät, eikä mitään muita menoja leikkattaisi kuin ehkä Obama-care. Samalla tulisi hurjat veroalennukset. Jos tämä väite pitää paikkansa, niin se kyllä räjäyttäisi Yhdysvaltain velan katosta läpi, Kangasharju sanoo.

Ensi yönä Suomen aikaa Clinton ja Trump kohtaavat ensimmäisessä vastakkaisessa tv-väittelyssä. Vaalikampanjointia on leimannut molemminpuolinen loan heitto. Ja myös ylenpalttinen omien taitojen korostaminen. Oxfordilaiset ekonomistit ovat kuitenkin laskeneet, että jos Trump valitaan, laskisi USA:n bruttokansantuote useilla prosenteilla. 

– Suurimpina tekijöinä tälle laskelmalle ovat muurien tulo. Trump on esittänyt tullimuureja Meksikoon ja Kiinan kanssa alkaa kauppasota. Epävarmuus lisääntyisi ja investoinnit tyrehtyisivät. Tällaisesta ajasta seuraisi selvää haittaa rahoitusmarkkinoille ja reaalitalouteen. 

Kangasharjun mukaan tätä perustellaan staattisella logiikalla.

–  Laitetaan este halpatuonnille. Sen sijaan, että tuodaan tuote muualta, tehdään se itse omassa maassa. Siitä seuraisi parempaa hyvinvointia. Talousmaailmahan on tästä täysin päinvastaista mieltä. Kyllä globalisaatio on hyödyttänyt maailmaa kokonaisuutena. Tietenkin sillä on ollut tulonjakovaikutuksia, Kangasharju sanoo.

Heleniuksen mukaan on erittäin valitettavaa jos Yhdysvallat lähtee ikään kuin purkamaan taloussääntöjään. 

– Olisi erittäin haitallista globaalille taloudelle. Tämä olisi vielä yksi naula siihen arkkuun. Tai hidaste, Helenius sanoo.

Globalisaatiolla tulonjakovaikutuksia

Kangasharju: Trump ratsastaa valkoihoisten duunarien huolella 11:05

 – Globalisaatio on hyvä asia, mutta sillä on tulonjakovaikutuksia. On lähes jännittävää, että Trump on ainoa, joka on havainnut, että siirtolaisten osuus työvoimasta on suuri ja siitä kärsii valkoihoiset duunarit. Tällä hän ratsastaa, pohtii Kangasharju Trumpin saamaa suosiota Huomenta Suomessa.

Yhdysvaltain tilastokeskuksen mukaan amerikkalaisten tulot ovat vuoden 2015 aikana nousseet 5,2 prosenttia.

– Perusääntö vaaleissa on, että ihminen katsoo vaaleissa omaa lompakkoaan. Siinä mielessä tämä on hyvä uutinen Clintonille, koska hän on luvannut jatkaa Obaman talouspolitiikkaa, Helenius kommentoi viimeisimpää tilastoa.

Trump sen sijaan on Kangasharjun mukaan perustellut valintaansa sillä, että nykyisen presidentin Barack Obaman aikana amerikkalaisten tulotaso on pysynyt paikallaan tai laskenut. Nyt se ei enää pidäkään paikkansa. 

Heleniuksen mukaan talouslukujen näyttö ei kuitenkaan välttämättä tehoa äänestäjiin. 

– On tullut ahdistus siitä, että etninen vähemmistö alkaa muuttua enemmistöksi. Tässä ei ole enää kyse pelkästään työpaikoista ja taloudesta, vaan siinä on myös rasisminen elementti, Helenius toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat