Tallipomo Jari-Matti Latvala ja WRC-tähdet samaan kisaan Keski-Suomeen kesäkuussa?

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi aiemmin tällä viikolla Rallit.fille, että mies aikoo kilpailla Korpilahden Kesärallissa 12. kesäkuuta historic-luokituksen Toyota Celica GT4:lla. 

Järjestävä taho Korpilahden Urheiluautoilijat houkuttelee mukaan myös rallin MM-sarjan kuskeja. Kilpailussa on nimittäin mukana luokka 44, jonka kuvaus on FIA WRC PRIORITY 1, 2, 3 kuljettajat. Tämä tarkoittaa, että myös WRC-kuskit voivat halutessaan ottaa osaa Korpilahden Kesäralliin. Myös esimerkiksi Rally2- ja Rally3-autoilla MM-sarjassa kilpailevat voivat kilpailla rallissa.

Kisassa ajetaan neljä erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 54 kilometriä. Luokkaan 44 mahdollisesti osallistuvat kuskit ajavat reitin kahdesti, jolloin pätkiä tulee kahdeksan ja EK-kilometrejä mukavat 108.

Varsinkin Hyundain WRC-tiimi on osallistunut tämän ja viime kauden aikana runsaasti pienempiin kansallisiin kilpailuihin testimielessä sekä hankkiakseen kuskeille varsinkin viime kauden koronakurimuksessa
arvokasta ajoaikaa. Tällä kaudella Hyundain tehdaskuskeista Thierry Neuville on ajanut jo Otepään talvirallissa, Rally Il Cioccossa, Sanremo-rallissa sekä Targa Florio -rallissa.

Portti raolleen

Latvala kertoi Dirtfishin sivuilla tällä viikolla, ettei tiimin suunnitelmiin ainakaan tällä hetkellä kuulu pienemmät kansalliset kisat. Tuurilainen jätti kuitenkin portin hieman raolleen myöhempää kautta ajatellen.

– Nyt kesällä Suomen MM-rallia ei ajeta, joten siihen väliin voi tulla pidempi tauko. Siinä voisi olla ikkuna ajaa jotakin, jos vain haluamme. Jos tuntuu, että meiltä puuttuu suorituskykyä ja jotain osa-aluetta pitää kehittää, voi siinä tapauksessa pienemmät rallit tulla kyseeseen. Se ei ole kuitenkaan mikään lähtökohta, Latvala sanoi.

Hyvällä tuurilla Korpilahdella saattaa siis kesäkuussa samassa kisassa ajaa tallipomo Latvala ja esimerkiksi Toyotan tehdaskuski Kalle Rovanperä, joskin täysin eri ikäpolven autoilla.

Valmistautumista Viroon?

Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Portugalissa, jonka jälkeen ajetaan vielä kaksi muuta rajua sorakisaa Sardiniassa ja Keniassa. Sen jälkeen edessä on nopea Viron MM-ralli.

Korpilahden Kesäralli voisi palvella WRC-tiimejä Viron MM-rallin valmistautumisessa sekä tietenkin syksylle siirrettyn Jyväskylän MM-rallin valmistavana kisana.

Korpilahden seudulla on perinteisesti ajettu Suomen MM-rallin erikoiskokeita.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja