Tällaisissa oloissa elävät Aurinkorannikon kodittomat suomalaiset: Korona on kurjistanut oloja – nyt päälle pamahti vielä yöllinen ulkonaliikkumiskielto

Asunnottomien elämä on kovaa missä tahansa, mutta erityisen haastavaa se on tällä hetkellä koronaepidemian keskellä Espanjan Aurinkorannikolla, jonne määrättiin sunnuntaina myös öinen ulkonaliikkumiskielto.

Merimieskirkon sosiaalikuraattorina työskentelevä Tia Raunio on viime viikkoina tavannut Aurinkorannikolla noin kymmenen koditonta suomalaista. Hän on aloittanut työnsä kaksi kuukautta sitten Fuengirolassa.

Alueella elää normaaliolojen aikaan suomalaisia kotimaisen pikkukaupungin verran, eli noin 30 000, mutta koronapandemian vuoksi monet ovat palanneet kotiinsa.

– Kaikki "muuttolinnut" eivät ole tulleet takaisin eikä turisteja ole, Raunio sanoo.

Lomailijoiden suursuosiossa kylpevä Aurinkorannikko on tunnettu etupäässä eläkeläisasukkaistaan, mutta mukaan mahtuu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.

Hänen mukaansa asunnottomat ovat etupäässä nuorempaa aikuisväkeä. Osa sinnittelee kadulla pariskuntina, osa yksistään. Mukana ei ole iäkkäitä vanhuksia tai lapsia, joiden tilanteeseen puututtaisiin muunlaisin viranomaisvoimin.

– Tarinat ihmisten taustalla ovat hyvin erilaisia. Osalla on päihdeongelmia, mutta kadulle päätymiseen on monia syitä. Se ei todellakaan ole kaikille mikään niin sanottu valinta. He haluavat pois kadulta, Raunio kertoo. 

Sunnuntaina Andalusian maakunnassa tuli voimaan ulkonaliikkumiskielto kello 23:n ja aamukuuden välillä. Ulkona ei saa liikkua ilman virallista lupalappua. 

– Tietenkin tämä tilanne on asunnottomille hankala. Paikallisen viranomaisen mukaan heidän tulisi pysytellä samassa paikassa yön ajan, jotta poliisi ei puutu heidän olemiseensa.

– Nämä ihmiset nukkuvat puistoissa, rakennusten katveissa, porttikongeissa ja rantakatoksissa, jotka ovat toki nyt pitkälti kiinni rantojen sulkeuduttua. Kylmettymisvaaraa ei ole, mutta tilanne on toki muuten ikävä, sosiaalikuraattori Raunio sanoo.

Naisten tilanne huolettaa

Raunion tehtävänä on auttaa elämänkriiseihin joutuneita suomalaisia ja ohjata heitä oikeanlaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden pariin.

Merimieskirkko ei voi tarjota ihmisille suoraan asuntoja tai rahaa, mutta Raunio auttaa kodittomia asunnon etsinnässä, käytännön asioiden hoitamisessa tai mahdollisesti Suomeen paluussa.

Työ vaatii kykyä kestää rankkoja tarinoita ja katsoa ikäviä tilanteita silmästä silmään. Erityisesti naisten tilanne huolettaa häntä.

– Tietenkin olen huomannut, että pystyn ehkä hieman paremmin samaistumaan ja ymmärtämään tapaamieni naisten kohtaloita, koska olen itsekin nainen. Heidän asemansa kadulla on aina haavoittuvaisempi, ja siksi huolestuttava. Naisilla kadulla elämiseen voi liittyä monenlaista hyväksikäyttöä, Raunio toteaa.

Sosiaalikuraattorin työpiste on Fuengirolassa Aurinkorannikon seurakunnan tiloissa, mutta työ vaatii myös jalkautumista.

Koronapandemian aikaan hänen työtään on markkinoitu paikallisesti tiedotusvälineissä, mutta ongelmissa tuskailevia löytääkseen hän on liikkunut paikallisviranomaisten mukana kaduilla etsimässä kodittomia. Osa on hakeutunut sosiaalikuraattorin luo omasta aloitteestaan.

Kaikki hänen työstään eivät toki vielä tiedä. Niinpä monen ällistys on suuri, kun he kohtaavat suomea puhuvan sosiaalialan ihmisen. 

Raunio painottaa, ettei kodittomien suomalaisten todellinen lukema on hänen tiedossaan tarkoissa "kirjoissa ja kansissa". Arvio määrästä perustuu hänen kohtaamiinsa henkilömääriin, ja lisäksi asunnottomien tilanne voi vaihdella.

Hänen käsityksensä mukaan Fuengirolassa kodittomien tilanne ei ole aivan yhtä paha kuin esimerkiksi pääkaupunki Madridissa. 

– Siellä kaduilla on tavattu kokonaisia perheitä ilman asuntoa. Täällä Fuengirolassa meillä on ehkä hieman paremmat resurssit hoitaa asioita, ja myös väkeä on vähemmän. 

Yli 35 000 kuolonuhria

Espanjassa on noin 47 miljoonaa asukasta. Koronatartuntoja on todettu tähän mennessä yli 1,14 miljoonaa. Kuolemia on yli 35 400.

Viimeisimpänä maassa päätettiin itsehallintoalueiden rajojen sulkemisesta. Alueilta ei voi poistua eikä niihin saa matkustaa toisista maakunnissa.

Maassa on voimassa tiukka maskipakko.

– Rajoitukset muuttuvat joka päivä, joten niitä pitää seurata tosi tarkasti. Toki toivon, että paikalliset viranomaiset järjestäisivät asunnottomille jonkinlaista majoitusta, jos tilanne pitkittyy, Raunio pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat