Tällaiset ihmiset elävät kauemmin – kuulutko sinä heihin?

Lontoon yliopisto selvitti viisi vuotta kestäneessä tutkimuksessaan, mikä vaikuttaa omalta osaltaan ihmiselämän pituuteen.

Viisi vuotta kestäneessä tutkimuksessa lähes 4000 keski-ikäisen ja sitä vanhemman henkilön havaittiin olevan taipuvaisempia elämään pitempään, mitä positiivisemmaksi he olonsa yhden päivän aikana tuntevat. Tulokseen päästiin, vaikka tutkijat huomioivat myös henkilöiden krooniset terveysongelmat, masennuksen ja taloudellisen tilanteen. Tutkimuksen toteutti Lontoon yliopisto.

– Odotimme, että saattaisimme nähdä yhteyden onnellisuutta päivän aikana tuntevien ihmisten ja heidän kuolleisuutensa välillä, mutta meitä hämmästytti, miten vahva sen vaikutus oli, kertoo tutkimusta johtanut psykologian professori, filosofian tohtori Andrew Steptoe.

Tutkimus selvitti, että ihmisillä, jotka raportoivat tunteneensa olonsa onnellisemmaksi päivän aikana, oli 35 prosenttia pienempi kuoleman riski, kuin niillä, jotka olivat vähemmän onnellisia. Negatiivisilla tuntemuksilla ei näyttänyt olevan vaikutusta pitkäikäisyyteen.

– Onnellisuus saattaa olla osoitus jostain muusta näkökulmasta ihmisten elämässä, joka on erityisen tärkeää terveydelle. Esimerkiksi onnellisuus on melko vahvasti liitetty hyviin ja vahvoihin sosiaalisiin ihmissuhteisiin, Steptoe sanoo.


AVA

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat