Tällainen on uusi ihannemies – täytätkö uuden trendin vaatimukset?
Perinteisten kauneuskäsitteiden ohella myös ihannemiehen raamit ovat muuttumassa. Uuden, trendikkään miesihanteen myötä muun muassa karvat ovat in – tosin ainoastaan leuasta ylöspäin.
Metsuriseksuaalit näyttivät tietä, mitä tuleman pitää. Enää ei ihannemiehen tarvitse olla maailman seksikkäimmäksi kehaistun George Clooneyn -tyyppinen herrashenkilö siloposkineen. Trendikkäällä miehellä nimittäin pitää olla parta, tatuointeja ja ennen kaikkea persoonallisuutta.
Tämä uusi ihanne raivaa tietänsä perinteisien miesmallien rinnalle: mies voi olla samalla sekä erityisen miehekäs, että androgyyni. Hyvinä esimerkkeinä toimivat tatuoidut, pitkähiuksiset ja parrakkaat miesmallit Billy Huxley, Ben Dahlhaus, Chris John Millington ja Ricki Hall.
Tämän lisäksi myös nutturat vaikuttavat tekevän paluun trendikkään miehen kuontaloon: hiuksia kasvatetaan tarkoituksella pitkiksi, jotta ne voi kiinnittää rennosti ylös tai antaa hulmuta tuulessa.
Vaikka parta on nyt in, vartalokarvat ovat sen sijaan out. Tämä näkyy uudenlaisena parranajorutiinina: partakarvat ja hiukset saavat kasvaa mielin määrin, mutta vartalokarvat halutaan poistaa kauttaaltaan.
Parrat ja tatuoinnit
Englannissa 43% miehistä ja 42% naisista pitää partaa miehillä muodikkaana.
42 prosentilla 25–34-vuotiaista englantilaisista miehistä on parta tai sänki.
64% ranskalaisista miehistä ei ole ajanut partaansa viimeiseen 12 kuukauteen.
43% ranskalaisista miehistä kokee tarvetta poistaa karvoja vartaloltaan.
70% englantilaisista miehistä kertoo poistavansa karvat vartaloltaan.
20% amerikkalaisista on ainakin yksi tatuointi – määrä on noussut 13 prosenttia vuodesta 2007.
Möys miehet haluavat panostaa kauneudenhoitoon
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että partakarvat saisivat rehottaa miten sattuu tai pitkät hiukset saisivat rasvoittua tai takkuuntua – miehet itse kaipaavat entistä enemmän selkeitä, helppokäyttöisiä ja miehille suunnattuja tuotteita kauneudenhoitoon, kerrotaan vuoden 2015 Kauneusseminaarissa.
Erityisen tärkeässä roolissa ovat parroille tarkoitetut hoito- ja muotoilutuotteet. Markkinoille onkin ilmestynyt enevissä määrin muun muassa hoito- tai tuoksuöljyjä parralle sekä parranhoitosettejä kampoineen kaikkineen. Jos parran kasvattaminen tuottaa haasteita, on myös ravintolisiä, joiden avulla parran kerrotaan kasvavan entistä tuuheampana.
Miehet ovat jo tovin aikaa käyttäneet huoletta miehlle suunnattuja ihonhoitotuotteita, kuten kosteusvoidetta: amerikkalaismiehen peilikaapista voi löytyä jopa 12 erilaista hoitotuotetta. Uudenlainen mies käyttää lisäksi häpeilemättä käsien ja kynsien hoitotuotteita sekä huulirasvaa.
Koska pitkät hiukset ovat kasvava trendi, myös miehet ovat kiinnostuneita hoitamaan hiuksiaan ja jopa värjäämään niitä: esimerkiksi miehille on kehitetty Dip&Dye-tuotteet, jos toiveena on laitattaa hiuksiin raitoja tai värjätä latvoja.
Suomalaiset jo trendin huipulla?
Iholla-sarjasta tuttu Esko Kyrö on suosinut pidemmän aikaa pitkiä hiuksia nutturalla. Tyylipisteet siitä siis!
Suomalaisräppäri Paperi T, eli Henri Pulkkinen, kuuluu trendikkäiden ihannemiesten kastiin pitkien kutriensa kanssa.
Lähde: Kauneusseminaari 2015: Tulevat trendit kosmetiikassa, Bernerin viestintäpäällikkö Anne Sario, Mintel
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seuraa sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää