Joulupäivänä Aleksei Navalnyin tiedottaja Kira Jarmysh kertoi viestipalvelu X:ssä, että Navalnyi on siirretty IK-3-rangaistussiirtolaan, joka sijaitsee Harpin kylässä Jamal nenetsien autonomisessa piirissä Siperiassa.
Venäjällä vangittu opposition johtohahmo Aleksei Navalnyi ehti olla yli kaksi viikkoa kadoksissa, kunnes hänen olinpaikastaan kerrottiin julkisesti.
Hänen tiiminsä mukaan kyse oli poikkeuksellisen pitkästä ajasta, kun häneen ei ollut saatu yhteyttä. Navalnyi ei esimerkiksi osallistunut kahteen suunniteltuun oikeuden istuntoon viime viikolla, kertoo CNN.
Huoli Kremliä tiukkasanaisesti kritisoineesta Navalnyista oli suuri, sillä ennen hänen katoamistaan Navalnyin "tiimi" varoitti, että mies on huonossa kunnossa.
Navalnyi siirrettiin liki 2 000 kilometrin päähän Moskovasta
Navalnyin tiedottaja Kira Jarmysh kertoi joulupäivänä viestipalvelu X:ssä, että Navalnyi on siirretty IK-3-rangaistussiirtolaan, joka sijaitsee Harpin kylässä Jamal nenetsien autonomisessa piirissä Siperiassa.
Oppositiojohtajan liittolaiset ja kannattajat osasivat odottaa siirtoa, sillä hänen mahdollisesta siirrostaan vielä kovemman kurin vankilaan huhuttiin julkisuudessa.
Tiedottajan mukaan rangaistussiirtola sijaitsee noin 1 900 kilometrin päässä Moskovasta koilliseen.
Ennen salassa tehtyä siirtoa Navalnyi istui rangaistussiirtolassa, joka sijaitsee noin 240 kilometrin päästä Venäjän pääkaupungista.
