Putin piti ensimmäisen kampanjapuheensa: "Venäjästä tulee joko omavarainen maa, tai se lakkaa olemasta"

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti tänään sunnuntaina ensimmäisen kampanjapuheensa. Asiasta kirjoitti The Moscow Times.

Putin pyrkii nyt viidettä kertaa Venäjän presidentiksi. Putin on ollut Venäjällä valta-asemassa joko presidenttinä tai pääministerinä vuodesta 2000 lähtien. 

Mikäli Putin voittaa Venäjän marraskuiset presidentinvaalit – kuten olettaa voi, koska Venäjällä ei oikeastaan ole oppositiota – hän pysyisi vallassa oletetusti ainakin vuoteen 2030.

– Meidän täytyy muistaa ja kertoa myös lapsillemme: Venäjästä tulee joko suvereeni omavarainen maa, tai se lakkaa olemasta kokonaan, Putin sanoi. 

Hän totesi puheessaan lännen halunneen "kylvää Venäjälle sisäisiä ongelmia", mutta epäonnistuneen. 

Putin totesi, että Venäjän eduksi on vielä paljon tekemättä ja sillä on edessään historiallisia tehtäviä. 

Putinin puheesta kirjoitti Hollannista käsin toimiva The Moscow Times.

  

Lue myös:

    Uusimmat