Taksiyrittäjän epätoivo syveni hetkessä, kun vakuutuksen ilmoitettiin revenneen 16 000 euroon per auto – alalla velloo villi teoria

Palvelutaksiyrityksen autoissa järeät koronasuojaukset 0:47
Palvelutaksiyrityksen autoissa järeät koronasuojaukset.

Vakuutusyhtiöt ovat muistaneet valmiiksi pinteessä olevia taksiyrittäjiä suorastaan pöyristyttävillä vakuutusmaksuilla. Somekirjoituksen jälkeen maksuja on korjattu alle viidesosaan alkuperäisestä.

Koronaepidemia on vienyt jopa 80 prosenttia taksiyrittäjien töistä ja tuloista. Pienet yritykset kärsivät siinä missä isommatkin, ja tunnettujakin tekijöitä on ajautunut konkurssin partaalle, tai esimerkiksi Kajon Oy:n tapaan jo reunan yli.

Kivenlahden Taksit Oy:n omistava Jonne Luomala ehti epäillä yrittäjyyden autuutta kuljetuskalustoa koskeneiden vakuutuslaskujen kolahdettua luukusta viime viikolla.

Normaalisti noin tuhannen euron omavastuulla noin kolmen tonnin vuosittaiset vakuutusmaksut pomppasivat yhdellä kirjeitse saapuneella ilmoituksella yli viisinkertaisiksi, 16 000 euroon per auto. Kyseessä on Pohjola Vakuutuksen ammattiajoneuvon liikenne- ja kaskovakuutukset, jotka taksikäytössä ovat tyypillisesti suurista ajomääristä johtuen noin kolminkertaiset yksityisautoon verrattuna. Kivenlahden Taksien kalustoon kuuluu taksikäytössä olevia 5- ja 7-sarjan BMW-henkilöautoja.

Somepostaus kannatti

Sosiaalisessa mediassa aktiivisen Luomalan kirjoitettua aiheesta, vakuutusyhtiö ilmoitti vakuutusmaksulaskun olevan oikeellinen, mutta vakuutusmaksulaskelmassa olevan virheen. Vakuutusmaksu oikeni reiluun 3 000 euroon.

Näitä virheellisiä laskelmia on lähetetty useille taksiyrittäjille. Heidät on kuitenkin Pohjola Vakuutus Oy:n yritysasiakkaiden ajoneuvovakuutusosaston edustajan mukaan kontaktoitu.

Aktiiviseksi äityneeseen somekirjoitukseen osallistuneet kaksi muuta taksiyrittäjää sanallistivat myös alalla pyörivän epäilyn, jonka mukaan vakuutusyhtiöt nostaisivat hintoja poskettomiksi, poistaakseen ahdinkoon joutuneiden taksiyrittäjien mahdollisuuden romuttaa autonsa lunastuskuntoon. Tarpeeksi kovat vakuutusmaksut jäisivät maksamatta ja sopimukset voisi näin katkaista.

Lue myös:

    Uusimmat