Taksihinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa jopa 40 prosenttia – selvityksen alla on nyt yli 2 000 taksilupaa

Miten taksilain uudistaminen on muuttanut alaa? 10:52
Katso yltä: Miten taksilain uudistus on muuttanut alaa?

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tavoitteena on korjata epäkohtia taksien hinnoittelun läpinäkyvyydessä, taksitoiminnan turvallisuudessa, harmaan talouden torjunnassa ja taksien saatavuudessa.

Uudet hinnoittelua sekä taksamittaria ja muita laitteita koskevat muutokset tulivat voimaan viime vuonna 1. syyskuuta.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Kristiina Nieminen kertoo, että taksimatkojen hinnat nousivat elo-syyskuun vaihteessa keskimäärin viidellä prosentilla. Viiden prosentin äkillinen kertanousu on poikkeuksellinen.

Silti hinnat ovat nousseet jo pidemmän aikaa. Vuoden 2020 alusta lähtien hinnat ovat nousseet lähes 13 prosenttia. Tämä siitäkin huolimatta, että korona hetkellisesti tiputti hintoja.

– Jos hintoja vertaa inflaatioon, nousu taksiliikenteen hinnoissa on selkeästi paljon nopeampaa, Nieminen sanoo.

Taksihinnat nousivat jo edellisen, vuonna 2018 voimaan tulleen uuden taksilain myötä. Vuoteen 2015 verrattuna hinnat ovat nousseet 30 prosenttia.

– Lakimuutokset eivät kyllä halventaneet hintoja, mutta ne eivät ole yksin syyllinen. Myös polttonesteiden hintojen heilunta ja muut kustannukset vaikuttavat. On esimerkiksi alettu hankkia sähköautoja, mistä tulee ylimääräisiä kustannuksia, Nieminen selittää.

Aluksi hinnat näyttivät nousevan lähinnä Uudellamaalla, mutta nyt hintoja on nostettu myös Itä- ja Pohjois-Suomessa.

– Itä- ja Pohjois-Suomessa on kiritty hinnoissa, vaikka aluksi hinnat eivät siellä nousseet. Nyt hinnat ovat samalla tasolla muun Suomen kanssa, Pohjois-Suomessa lähes 40 prosenttia korkeammat vuoteen 2015 verrattuna, Nieminen kertoo.

Yli 2 000 taksilupaa selvityksen alla

Suomessa on tällä hetkellä vajaa 11 000 taksiliikennelupaa. Vuoden 2021 lakiuudistus palautti yrittäjäkokeen läpäisyn taksiluvan myöntämisen edellytykseksi. Taksiyrittäjille annettiin vuosi aikaa suorittaa koe. Määräaika päättyi toukokuun lopussa.

Taksialaa valvova viranomainen Traficom totesi toukokuun alussa pätevyyden puuttuvan 2  200 taksiluvan haltijalta.

Traficomin ammattiliikennepalvelun päällikkö Sari Veija kertoo, että valvontatoimet on nyt aloitettu näiden luvanhaltijoiden osalta.

– Käytännössä lupia ei ole vielä peruttu. Luvanhaltijat ovat saaneet selvityspyynnön. Heillä on 30 päivän määräaika korjata puute, Veija sanoo.

Toukokuussa selvityspyyntöjä lähetettiin muutaman viikon ajan, joten määräajat täyttyvät näinä viikkoina.

– Heinäkuussa aletaan tehdä ratkaisuja. Jos pätevyyspuutetta ei korjata asetetussa määräajassa, se johtaa luvan peruuttamiseen, Veija sanoo.

Veijan mukaan on vaikea arvioida, mille tasolle taksiluvan haltijoiden määrä asettuu jatkossa.

–  Tilanteeseen eivät vaikuta pelkästään uudet lakimuutokset vaan kaikki poikkeusolosuhteet, koronan vaikutus ja maailmantilanne kaiken kaikkiaan. Ellei maailmalla tapahdu mitään ihmeellistä, ensi vuosi saattaa näyttää, miten lupamäärät kehittyvät.

Veijan mukaan on mahdotonta arvioida suoraan, millaisia paikallisia katvealueita taksitarjonnan suhteen on. Taksiluvat ovat yrityskohtaisia, eikä niitä anneta tietylle ajoneuvomäärälle. Luvassa ei myöskään rajoiteta toiminta-aluetta.

–  Emme pysty suoraan selvittämään tarjontaa eri puolilla Suomea. Yrityksen kotipaikka ei tarkoita, että yritys toimii juuri siellä. Lupaan ei liity myöskään liikennöinti- tai asemapaikkavelvoitetta, Veija kertoo.

Verohallinnolla käynnissä taksialan tehovalvonta

Keskustan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin johdolla tehdyn vuoden 2018 taksilain myötä alalla tuli paljon uusia yrittäjiä. Verohallinnon harmaan talouden torjunnasta vastaavan apulaisjohtajan Tarja Valsin mukaan näiden toimijoiden osalta on löydetty puutteita.

– Alalla on paljon ulkomaalaisia toimijoita, ja velvoitteiden laiminlyöntejä on sekä tietämättömyydestä että tarkoituksellisesti. Koska lainsäädäntö on uutta, kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voida vielä tehdä, Valsi sanoo.

Verohallinnolla on paraikaa käynnissä taksialaan kohdistuva tehovalvonta, joka jatkuu syksyyn asti. Ilmoitusvalvonnan ja verotarkastusten lisäksi verottaja on tehnyt valvontaiskuja yhdessä poliisin, Traficomin ja aluehallintovirastojen kanssa eri puolilla Suomea.

– Nyt suoritetussa taksien verovalvonnassa on todettu, että osalla takseista on ilmoittamatonta myyntiä, yleensä käteismyyntiä, ja osalla puuttuvia palkkoja. Siis osalle taksirengeistä on palkka maksettu pimeänä tai yleisimmin, koko palkkaa ei ole ilmoitettu verotuksessa, Valsi sanoo.

Verottajan mukaan havainnot eivät merkittävästi poikkea aiemmista havainnoista. Tehovalvonta on kuitenkin vielä kesken, joten lopullisia johtopäätöksiä ei vielä voida vetää.

Lue myös:

    Uusimmat