Takaisku Nokialle - "Sankaripuhelimen" verkkoyhteyksissä ongelmia

Nokian Lumia 900 -Amerikanvalloittajakännykkä julkistettiin sunnuntaina suuren mediahuomion saattelemana Yhdysvalloissa.

Nokialle kyseessä on erittäin tärkeä julkistus. Nyt raportoidaan kuitenkin jo ensimmäisestä ongelmasta uutuuskännykän kanssa.

Teleoperaattori AT&T:n kautta ennakkotilauksena puhelimen ostaneet ovat jo päässeet kokeilemaan uutuuslaitetta tovin. Phone Arena -sivustolla kerrotaan, että osassa Lumia 900 -puhelimia on ilmennyt ongelmia tietoverkkoyhteyksissä. Ongelmien kerrotaan koskevan niin 2G, 3G kuin 4G LTE -yhteyksiä.

Asiasta käydään keskustelua mm Nokian tukisivuilla ja kehittäjäsivustoilla.

Phone Arena kertoo asiasta vihjanneesta henkilöstä, joka väittää olevansa AT&T:n työntekijä. Hänen mukaansa vialliset laitteet on valmistettu Meksikossa ja laitteissa on ongelma imei-koodin rekisteröinnin kanssa.

Henkilön mukaan puhelimen tiedonsiirto toimii kyllä ensin, mutta yhteydet katkeavat mm. uudelleenkäynnistyksen tai lentokonetilaan siirtymisen jälkeen. Laite näyttää olevansa kytkettynä verkkoon, mutta yhteydet eivät kuitenkaan toimi.

Joissakin tapauksissa yhteysongelma on ratkennut kun puhelimen SIM-kortti on irrotettu ja laite on resetoitu. Tämän jälkeen laite on käynnistetty ilman SIM-korttia. Sitten laite on sammutettu ja kortti on laitettu takaisin paikoilleen, jonka jälkeen yhteydet ovat toimineet.

Joissakin tapauksissa yhteysongelma on kuitenkin ilmestynyt myöhemmin uudelleen.

Lue myös:

    Uusimmat