Lintujen syysmuutto käynnistyi lämpimien säiden takia hieman tavanomaista myöhemmin.
Tavallisten muuttajien lisäksi liikkeellä on nyt vaelluslintuja, jotka liikkuvat ravinnon perässä. Tänä syksynä vaeltavat esimerkiksi hömö- ja pyrstötiaiset, närhet ja tikat.
BirdLife Suomen viestintäpäällikkö Jan Södersved on hakeutunut seuraamaan syysmuuttoa Lohjan Virkkalassa sijaitsevalle Kukkumäelle. Havaintoja on kertynyt jo kymmenistä lajeista.
– Peippoja, järripeippoja, räkätti-, musta- ja punakylkirastaita, sepelkyyhkyjä, muutama hanhiparvi, listaa Södersved havaintojaan.
Vaelluslinnut etsivät ravintoa
Lämpimän syksyn takia muutto on hieman lykkääntynyt. Esimerkiksi kurjet lähtivät liikkeelle tavallista myöhemmin.
Nyt ovat liikkeellä myös vaelluslinnut, jotka vaeltavat ilman selkeää muuttosuuntaa ja laajoilla alueilla ravinnon perässä.
– Vaelluslinnut muuttavat vähän eri tavoin eri vuosina. Joinakin vuosina niitä on hyvin paljon liikkeellä ja joinakin vuosina ne ovat lähes kateissa. Melkein joka vuosi jollakin lajilla on vaellus, selittää Södersved.
Tänä syksynä vaeltavat muun muassa hömötiaiset ja pyrstötiaiset, närhet ja tikat. Ravinnon lisäksi lintuja ajaa liikkeelle suuri kanta.
– Kun jollakin lajilla pesinnät ovat menneet oikein hyvin ja kanta on kasvanut, niin sitten niitä lähtee vaeltamaan laajoin joukoin. Meillä syksyllä vaeltavat tiaiset esimerkiksi saattavat olla peräisin kaukaa Suomen itäpuolelta. Samoin meille vaeltaa tikkoja Venäjän puolelta, toteaa Södersved.
Muuttomatka voi olla vaarallinen
Kauemmas suuntaavilla muuttolinnuilla on edessään vaarallinen matka. Valistuksesta huolimatta muuttolintuja ammutaan ja pyydystetään edelleen.
– Siitä ei ole päästy eroon. Tuolla Välimeren alueella kymmeniä miljoonia lintuja vuodessa tapetaan laittomasti, laskee Södersved.
Syysmuuttoa ehtii vielä hyvin seuraamaan.
– Se voi jatkua yli vuodenvaihteen joillakin lajeilla. Marraskuussa alkaa kyllä olla aika paljon hiljaisempaa muuttorintamalla, sanoo Södersved.