Taistelijan uskomaton elämä: Näpistelevästä nuoresta supertähdeksi – ”Isän kuolema sai tekemään typeryyksiä”

"Muistan, miten paljon olen itkenyt"

Amirkhanin matka kurdipakolaisesta vapaaottelutähdeksi on ollut kuoppia täynnä. 

Makwanin perhe saapui Suomeen laman keskelle vuonna 1993. Perhe oli lähtenyt ensin kotimaastaan Iranista Irakiin, mistä he pääsivät lopulta pakolaisina Suomeen.

Rahat olivat tiukassa sotaa pakoon lähteneellä perheellä, johon kuului vanhempien lisäksi kolme poikaa ja viisi tyttöä. Lapset käyttivät samoja vaatteita keskenään, sukupuolesta riippumatta.

Sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin ei ollut helppoa. Makwan erottui selkeästi Pohjanmaalla vaaleatukkaisten villejen joukosta.

– Muistan ensimmäisen päivän lastentarhassa. Se varmasti johtuu siitä, kun itkin niin paljon. Päivän lopussa emme olisi halunneet lähteä pois, koska pääsimme leikkimään leluilla.

– Se on vähän sama kuin koulukiusaaminen, josta jää todella syvät haavat. Muistan, miten paljon olen itkenyt lapsena. Silti elämääni on mahtunut tosi paljon kaikkea hyvääkin, Amirkhani muistelee nyt.

Makwan kärsi ensimmäisinä elinvuosinaan erilaisista terveysongelmista. Sydän reistaili ja iho oireili, eikä ruoka tahtonut maistua saati pysyä sisällä.

Vanhemmat pitivät pientä Makwania hengissä makeaa syöttämällä.

– Piti syödä jotain energiapitoista, jotta pysyisi elossa.

Suomessa hän pääsi lääkärin hoitoon ja vointi alkoi parantua. Silti lapsuuden sairastelu näkyi vielä kouluiässä kuumeiluna, joka iski aina joka toinen viikko.

– Menin silti joskus treeneihin, vaikka olin kuumeessa. Välillä elin asenteella, ettei haittaa, vaikka kuolisin kuumeeseen treenatessa. Ainakin olisin tehnyt sitä, mistä tykkään.

Noin vuosi Suomeen muuton jälkeen perheen isä kuoli liikenneonnettomuudessa. Kuolema oli kova isku viisivuotiaalle Makwanille.

– Olin tosi läheinen isäni kanssa. Melkein jokaisessa kuvassa olin hänen vieressään, Makwan kertoo.

– Isän kuolema on vaikuttanut siihen, että tein lapsena virheitä, kuten näpistyksiä. Kotona ei ollut enää samanlaista kuria. Nykyisin kysyn valmentajaltani Riku Immoselta ne kysymykset, jotka kysyisin isältäni.

Makwan menetti myös veljensä auto-onnettomuudessa. Menetykset ovat opettaneet etsimään elämästä hyviä asioita.

– Ihmiset ovat varmasti selviytyneet vielä pahemmastakin. Se, että selviydyin tuollaisesta ja tein jotain, mitä muut eivät ole saavuttaneet, tekee siitä hienoa. Voin olla esimerkkinä muille.

Makwanin äiti jatkoi perheen arjen pyörittämistä yksin kahdeksan lapsensa kanssa.

Kiusatusta kiusaajaksi

Amirkhani on kertonut traagisesta menneisyydestään useissa haastatteluissa. Kouluvuosistaan ja teini-iän kolttosistaan hän ei ole aiemmin juuri avautunut, vain myöntänyt tehneensä tyhmyyksiä.

– Se oli sellaista gangsta-elämää. Musiikki vaikutti tosi paljon, silloin tuli 50 Centin In Da Club ja Bomfunk MC’sin biisit. Lähdin ulos jalassani Bronxin hopeaiset hiphop-farkut ja mustat maiharit. Löin kuulapistooliaseen vyön alle ja lähdin kaupungille. Yölläkin nukuin se ase tyynyn alla, hän hymähtää.

– Nyt ymmärrän sen, kuinka iso vaikutus roolimalleilla on.

Koulunkäynti 1990-luvulla Vaasassa ei ollut kaikista helpointa kurditaustaiselle pojalle. Erilaisuus johti kiusaamiseen yhä useammin.

– Jos ala-asteella olin kiusattu, niin yläasteella muutuin kiusaajaksi.

Amirkhanin mukaan tuolloin Pohjanmaalla oli täysin erilainen meininki kuin missään muualla Suomessa.

– Opettaja tuli luokseni ja kysyi, että mitä neekeri. Vastasin hänelle, että mitä munapää.

Nuoruuden toilailuissa ei hänen mukaansa sattunut mitään näpistyksiä ja katutappeluita vakavampaa.

– No hei, sano yksikin nuori, joka ei ole näpistänyt jotain. Minä ainakin pöllin Pokemon-kortteja! Amirkhani puolustautuu.

Yksinhuoltajaäiti oli usein helisemässä kolmen pojan kanssa. Makwanin mukaan isoveli joutui ongelmiin useammin, mutta joutui hänkin puhutteluihin.

Kerran äiti läksytti Makwania tappelun takia.

– Koulusta kotiin tullessa äidillä oli asiaa. Hän kysyi vihaisena, miksi olin hakannut taas yhden jätkän. Vastasin, että hän haukkui sinua, äitiäni! 

Äiti käski olla välittämättä. Makwan kieltäytyi.

– En anna kenenkään arvostella mutsiani, hän sanoo.

Amirkhani kertoo kiusanneensa luokkatovereitaan vaatimalla heiltä esimerkiksi koulutehtävien vastauksia.

– Jossain suunnistuksen tunnilla menimme suoraan viimeisille rasteille. Kun ahkerat pojat tulivat sinne, vaadimme heitä antamaan rastien vastaukset.

– Ei minusta silti ikinä tultu valittamaan, että olisin tehnyt ilman syytä jotain pahaa. Ikinä en heitellyt juoppoja kivillä, rikkonut ikkunoita tai töhrinyt paikkoja, kuten jotkut pojat. Ilkivaltaa en tehnyt koskaan. Nörteistäkin tykkäsin, sillä tiesin, etten pystynyt samaan kuin he.

”En ole ikinä nostanut rahaa Sossusta”

Haastattelun aikana Makwan ehtii kertoa useista tapahtumista viihdyttävällä tyylillään. Teinipoikien tappeluista koulun pihalla, kuulusteluista poliisilaitoksella ja lukiosta, jonka hän keskeytti kolmesti.

– Ehdin käydä lukiota vuoden, kunnes paras kaverini tappoi itsensä. Siitä alkoi hurja alamäki. Itkin siellä koko ajan ja sanoin, etten pysty, Amirkhani muistelee.

Lukio-opiskelun jälkeen Amirkhani pääsi ammattikouluun opiskelemaan puualaa, jonka hän käsistään kätevänä tunsi omakseen. Opinnot jäivät kuitenkin kesken lukuisten poissaolojen takia. 

Amirkhani rahoitti elämisensä tuolloin muun muassa järjestyksenvalvojan töillä, joita hän teki muutaman kerran viikossa ravintoloissa.

– En ole ikinä nostanut rahaa Sossun luukulta. Entinen tyttöystäväni kannusti siihen, koska silloin oli todella tiukkaa. Yritin pari kertaa, koska ei ollut vaihtoehtoja. Menin Sossuun ja luulin, että sieltä saa apua, kun vain pyytää. Jouduin täyttämään useita lappuja, joita palauttaessani kerrottiin liitteiden puuttuvan. Sanoin, että unohtakaa, menen töihin.

Amirkhanin pelastukseksi koituivat lopulta liikunnanohjaajan opinnot Pajulahdessa. Treenit ja työt veivät tuolloinkin suurimman osan ajasta, eikä rahaa silti ollut kuin välttämättömyyksiin.

Vapaaottelun pariin hän päätyi ajatuksenaan tienata hieman rahaa.

– En ostanut opiskeluiden aikana yksiäkään kenkiä. Minulla ei ollut edes talvitakkia. Jäädyin juna-asemilla painikengissä, joissa oli reikiä. Uudet kengät olivat iso juttu.

Opintoviikkoja puuttui niin paljon, että ainut mahdollisuus oli kiriä opintopisteet kiinni pika-ajassa. Operaatiossa auttoi paras ystävä Leo, jonka avusta Makwan myöntää maksaneensa 500 euroa.

– On mun pakko myöntää, että lunttasin paljon. Oikeasti tein paljon töitä. Tai Leo teki, hän nauraa.

– Sain valtavat aplodit valmistuttuani. Kaikki tiesivät, millaisessa tilanteessa olin ollut.

”Tulevaisuuteni on Suomessa”

Rahakkaat voitot UFC-kehissä takaavat sen, ettei Amirkhanin tarvitse enää palella reikäisissä painitossuissa juna-asemilla. Nyt on varaa merkkituotteisiin. Haastattelua varten hän on pukeutunut Gantin harmaaseen neulepaitaan ja mustiin housuihin.

Komean 27-vuotiaan vapaaottelijan hienon debyytin ovat huomanneet myös naiset. Vaikka treffipyyntöjä sateleekin, Mr. Finland -kilpailussa menestyneen Makwanin rinnalla ei olla julkisuudessa nähty puolisoa.

UFC-tähti elää tällä hetkellä sinkkuna.

– En voi sanoa, että olisi haku päällä. Haluan olla rehellinen naisille siinä, että olen tosi kiireinen ihminen, mutta jos joku ihana nainen ilmestyy elämääni, olen enemmän kuin onnellinen.

Rohkea, kiltti, oma-aloitteinen, hyväsydäminen, kaunis ja hyvä tekemään ruokaa. Siinä muutama määre unelmatyttöystävälle.

– Blondi tai brunette, sillä ei ole väliä. Tupakoida ei saa. Eihän? hän varmistaa osoittaen kysymyksensä miespuoliselle kuvaajalle.

– Kiinnostun luonnonkauniista naisista, jotka näyttävät aamulla hiukset sekaisinakin kauniilta.

Naisia enemmän mielessä ovat tällä hetkellä treenit. Seuraavaa UFC-ottelua suunnitellaan nimittäin helmikuun lopulle. Voitto on mielessä tälläkin kertaa.

– Turhaa sinne on häviämään mennä.

Haastattelun aikana käy selväksi, että kruunu päässään ja Julius Caesarina otteluihin saapunut Makwan Amirkhani on showmies myös siviilissä. Vapaaotteluhäkissä itkenyt ja nauranut ottelija hämmästyttää vetävällä tarinankerronnallaan, josta ei tahdo tulla loppua. Puolitoista tuntia kuluu hetkessä. Ja vielä riittäisi kysyttävää.

UFC-kehissä liikkuvat miljoonien dollarien palkkiot, joista jokainen ammattilaiskehiin tiensä raivaava toivoo pääsevänsä osalliseksi. Hienosti alkaneesta UFC-urasta huolimatta Amirkhani ei suunnittele muuttoa rapakon taakse.

– Tekisikö se minut onnelliseksi? Jättäisin tänne kaikki ihmiset, jotka olen tuntenut koko elämäni ja aloittaisin kaiken alusta. Minulla ei ole enää mitään syytä aloittaa alusta.

Näpistelyihin ja katutappeluihin sortuneen nuorukaisen kertomuksissa toistuu sama kaava, jossa hän nousee vastoinkäymisten kautta voittajaksi. Vaikka sitten lunttaamalla.

Juttua riittäisi vielä nauhurien sammuttuakin – tai erityisesti silloin. Aivan kaikkea kun ei voi paljastaa kameroiden käydessä.