Joonas Nordman on pienestä saakka ollut sanavalmis koomikko, jonka imitaatiot ovat tulleet tutuiksi jo ala-asteen opettajille. Putouksen myötä itsensä suhteen kriittinen mies on saanut vihdoin tunnustusta myös näyttelijänä.
Malttamaton Joonas päätti ottaa pyörän alleen ja polkea kouluun tapaamaan uusia tuttaviaan vain muutama päivä ennen toisen luokan alkua. Kyseessä eivät kuitenkaan olleet tulevat luokkatoverit, vaan heidän opettajansa.
– Kun pääsin koululle, marssin esittäytymään opettajienhuoneeseen. Kukaan ei varmasti odottanut sellaista käytöstä lapselta. Voin vain kuvitella, kuinka olen höpöttänyt ja opettajat ovat ihmeissään kuunnelleet, Nordman naurahtaa.
Joonaksessa oli lapsena paljon viitteitä hänen tämänhetkiseen sketsihahmoonsa Matti Pikkuvanhaseen ja hän myöntääkin saaneensa idean hahmoon omasta lapsuudestaan.
– Olin siinä mielessä pikkuvanha, että nautin kovasti aikuisten seurasta. Mutta en todella ollut mikään hikari koulussa, hän korjaa.
Lapsuus aiheutti Nordmanissa turhautumista, koska hän olisi paljon mieluummin kuunnellut aikuisten mielenkiintoisia keskusteluja kuin jutellut muiden lasten kanssa. Hän kiitteleekin vanhempiaan, jotka osasivat ohjata ulospäinsuuntautuneen lapsen sopivia harrastuksia kohti, eivätkä tuputtaneet jalkapalloa vain koska muutkin lapset pelasivat.
– Ehkä imitaatiolahjanikin pohjautuvat pikkuvanhuuteen. Halusin istua aikuisten kahvipöydässä ja vaikka itse hölötin paljon, niin olin myös kiinnostunut kuuntelemaan. Etsin sukulaisistani maneereja peilin edessä ja esitin niitä vanhemmilleni, Joonas muistelee.
– Halusin olla esillä. Haaveilin papin tai lentokapteenin töistä, koska pappi sai esiintyä ristiäisissä ja häissä ja lentokapteenin kuulutuksia kaikki kuuntelivat, Nordman kertoo.
Hän uskoo, että halu olla rohkeasti esillä liittyy lapsen vilpittömyyteen, koska nyt aikuisiällä Nordman nauttii päinvastaisesta tilanteesta. Koomikolla onkin vahva tausta esiintymisen lisäksi myös käsikirjoituspuolelta.
– Nautin suunnattomasti yksin olosta. En ole erakko, mutta vietän mielelläni aikaa yksin tai aivan läheisten ihmisten kanssa. Enää minulla ei ole tarvetta siihen, että minua katseltaisiin ja kuunneltaisiin koko ajan, Nordman toteaa.