Taikasauvat esiin! J.K. Rowlingilta jymypaljastus – tulossa viisi uutta velhoelokuvaa

Potter-huuma valtasi myös Suomen – fanit jonottivat uutuuskirjaa Helsingissä 1:50

Ensimmäinen osa uudesta elokuvasarjasta saa ensi-iltansa marraskuussa.

Kirjailija J.K. Rowlingin luomaan taikamaailmaan sijoittuvien romaanien filmatisoinnit jatkuvat. Rowling on paljastanut, että uusia elokuvia tehdään viisi kappaletta.

Marraskuun 23. päivänä Suomessa ensi-iltansa saava Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on ensimmäinen uusista elokuvista.

Rowling hehkuttaa asiaa Twitter-tilillään.

– Ei seitsemän, ei kolme, vaan viisi uutta elokuvaa, kirjailija twiittasi.

Ensimmäisten tietojen mukaan uusia velhoseikkailuita piti kuvattavan elokuvatrilogian edestä, mutta nyt on siis varmistunut, että elokuvia tuleekin viisi.

Toinen uusi velhoelokuva saapuu tämän hetken tiedon mukaan teattereihin vuonna 2018 ja kolmas vuonna 2020. Viimeisten kahden elokuvan ensi-iltaajankohdista ei ole tietoa.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat ohjaaja on neljä viimeistä Potter-elokuvaa ohjannut David Yates.

Elokuvaa tähdittävät muun muassa Eddie Redmayne, Katherine Waterston, Samantha Morton, Jon Voight, Ron Perlman ja Colin Farrell.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee lyhyeksi aiotun välipysähdyksen New Yorkissa, joka kuitenkin pitkittyy.

– Vaikka tässä elokuvassa käsitellään samaa maailmaa kuin Harry Pottereissa, ei kyseessä ole Harry Pottereiden jatko-osa tai esiosa vaan laajennettu näkökulma velhojen maailmaan. Salaisen taikamaailman lait ja käytännöt ovat entuudestaan tuttuja, mutta tarina alkaa New Yorkista 70 vuotta ennen kuin Harry sai tietää olevansa velho, Rowling kuvaili elokuvaa vuonna 2013.

Lue myös:

    Uusimmat