Megatähti hyppää Harry Potter -maailmaan – Johnny Depp tähdittää tulevaa velhoelokuvaa

Pirates of the Caribbean -tähti nähdään Ihmeotukset-elokuvasarjan kakkososassa.

Kirjailija J.K. Rowlingin luomaan velhomaailmaan Harry Potter -kirjojen ja -elokuvien tavoin sijoittuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 23. marraskuuta.

Elokuvan päärooleissa nähdään tunnettuja näyttelijöitä Eddie Redmaynen, Jon Voightin ja Colin Farrellin johdolla, mutta Deadline-sivusto uutisoi jo seuraavasta osasta: sivuston mukaan Ihmeotukset-sarjan toisessa osassa nähdään megatähti Johnny Depp.

Deadlinen lähteet eivät vahvista, missä roolissa Depp nähdään, mutta huhujen mukaan avioerokohun keskellä kesällä ollut näyttelijä saatetaan nähdä myös sarjan ensimmäisessä osassa.

J.K. Rowling paljasti hiljattain Twitterissä, että uusia velhoelokuvia tehdään viisi kappaletta.

– Ei seitsemän, ei kolme, vaan viisi uutta elokuvaa, Rowling twiittasi.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan keskeisessä roolissa on Eddie Redmaynen esittämä taikazoologi Lisko Scamander. Elokuvan on ohjannut neljä viimeistä Harry Potter -elokuvaa ohjannut David Yates.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja. Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen jästi, kadonnut taikasalkku, sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka aiheuttavat harmia.

Katso Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -traileri alla!

Lue myös:

    Uusimmat