Kymmenvuotias Tahera Begum aloittaa jokaisen päivänsä jo hyvissä ajoin ennen auringonnousua raahustamalla parisen kilometriä pakolaisleirin lähellä sijaitsevaan metsään kokoamaan polttopuita. Saatuaan kokoon huomattavasti itseään suuremman nipun puuta rohingya-tyttö raahaa sen takaisin pressuista kyhätylle hökkelille, jossa hän asuu yhdessä seitsenhenkisen perheensä kanssa.
Kun puut on tuotu, Tahera kiiruhtaa jonottamaan vettä Balukhalin pakolaisleirin ainokaisesta vesipumpusta ennen kuin ryhtyy laittamaan perheelle vaatimatonta aamuateriaa.
– Kaikki sisarukseni ovat minua nuorempia. Koska olen vanhin, tämä on minun velvollisuuteni, Tahera sanoo.


