Suomalaisista politiikan hahmoista eniten näkyvyyttä kansainvälisesti saa presidentti Alexander Stubb, paljastuu Suomi muiden silmin -katsauksesta.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb jää kuitenkin tunnettuudessa toiseksi F1-kuljettaja Valtteri Bottas, joka on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen.
Suomi muiden silmin -katsauksen julkaisee ulkoministeriön mukaan pääministerin nimittämä Finland Promotion Board, joka ohjaa ja linjaa Suomen maakuvatyötä.
Lue myös: Suomesta kerrottiin viime vuonna pääosin positiivisesti – he saivat eniten näkyvyyttä maailmalla
Stubb on luonut itselleen brändiä kansainvälisestikin, ja hänessä on omanlaista persoonaa.
Jutun alussa olevalla videolla ulkoministeriön maakuva-asiantuntija Meira Pappi kertoo, mikä Stubbissa maailmalla kiinnostaa.
Samanlaista kansainvälistä huomiota Stubb ei ole kuitenkaan saanut kuin entinen pääministeri sai kansainvälisillä areenoilla.
