Taas toivotus Raskaan joulun – Marco Hietala ja Erkka Korhonen myöntävät joululaulujen nostavan tunteet pintaan

Taas toivotus Raskaan joulun 4:29

Raskasta joulua -projektin isä Erkka Korhonen ja mukana tiiviisti oleva Marco Hietala kertovat MTV:n haastattelussa muun muassa omista jouluperinteistään.

Raskasta joulua –kiertuetta tehdään jo 12. kerran. Kiertue käynnistyi eilen 18.11. Savonlinnasta loppuunmyydyllä konsertilla. Tänään lauantaina kiertue jatkaa Mikkeliin.

Marco Hietala ja Erkka Korhonen kertovat MTV.fi:lle, että Hietala on tällä kertaa mukana jokaisella kiertueen keikalla. Mukaan on saatu myös Nightwish-solisti Floor Jansen.

– Viime vuonna taidettiin tehdä 26 keikkaa ja tänä vuonna Raskasta joulua -keikkoja on 34, Erkka Korhonen kertoo.

Raskasta joulua on mudostunut jo perinteeksi monelle suomalaiselle keikkakävijälle ja metallimiehet myöntävätkin, että joululaulut raskaampina versioina kolahtavat usein voimaakkaasti yleisöön.  

– Vaikka joulu lähtökohtaisesti lähtee kirkollisista juhlista, niin kyllä se siitä huolimatta merkkaa ihmisille paljon. Esimerkiksi sitä kautta millaisia kokemuksia heillä on lapsuudesta ja perheympäristöstä. Mukana on paljon kappaleita, jotka nappaavat jo meitäkin kovalla nostalgia-arvolla, niin varmasti yleisöäkin, Marco Hietala pohtii.

Vaikka Erkka Korhonen soittaakin joululauluja Raskasta joulua –kiertueella, ei häntä saa tekemään niin jouluaattona.

– Perinteisiimme kuuluu se, että kieltäydyn soittamasta akustista kitaraa, kun vanhempani haluavat laulaa joululauluja.

Lue myös:

    Uusimmat