Syyttömille maksetaan yhä enemmän korvauksia – viime vuonna yli kaksi miljoonaa euroa

Syyttömänä pidätetyille, vangituille ja tuomituille maksettujen korvausten määrä kasvoi viime vuonna dramaattisesti.

Korvauksia maksettiin viime vuonna yli 2,1 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 summa oli reilu 1,2 miljoonaa.

 Suurimmat "koppikorvaukset" olleet enimmillään kymmeniä tuhansia
– Jos ihminen pidätetään, vangitaan tai tuomitaan syyttömänä, hänellä on lain mukaan oikeus vaatia valtiolta korvauksia.  
– Valtiokonttorin lakiasiainpäällikkö Pekka Syrjänen arvioi perjantaina STT:lle, että Anneli Auerin korvausvaatimuksia käsitellään todennäköisesti loppukesällä tai syksyllä.  
– Ulvilan murhajutusta syyttömänä vangitulle näyttelijälle maksettiin yhteensä noin 11 000 euroa 2008.  
– Ulvilan juttu koskee Auerin puolison surmaa perheen kotona Ulvilassa joulukuussa 2006. Ensimmäinen käräjäratkaisu henkirikosasiassa annettiin 2010.  
– Ilta-Sanomien mukaan käräjäoikeus tuomitsi valtion maksamaan 73 000 euroa syyttömänä tuomitulle Jippii-johtajalle. Teleoperaattori Jippiin toimitusjohtaja tuomittiin 2010 vankilaan arvopaperimarkkinarikoksista. Vuosia kestäneen prosessin jälkeen kaikki syytteet hylättiin.

– Bodominjärven vuoden 1960 verityön murhasyytteistä aikanaan vapautetun Nils Gustafssonin saamat kärsimyskorvaukset olivat noin 45 000 euroa.  

Korvausmäärän kasvu johtuu Valtiokonttorin lakiasiainpäällikön Pekka Syrjäsen mukaan vapaudenmenetysten kestojen pidentymisestä. Erityisesti ulkomaalaisiin kohdistuneet pitkät vapaudenmenetykset ovat lisääntyneet viime vuosina.

Anneli Auer ilmoitti perjantai-iltana asianajajansa välityksellä hakevansa valtiolta yli kolmen miljoonan euron korvausta Ulvilan murhajuttuun liittyen.  

Lue myös:

    Uusimmat