Syyttäjä: Teemu Torssonen lavasti automurron, jotta välttyisi aseittensa lupaharkinnalta – mies kiistää

Teemu Torssonen sanoo, että häneen on isketty äärioikeistolaisen murhamiehen leima – näytämme Rikospaikka-haastattelun kokonaisuudessaan 18:26
Video: Teemu Torssonen Rikospaikan haastattelussa.

Osa rikosepäilyistä heräsi, kun poliisi tutki perussuomalaisten vaalipäällikköön Pekka Katajaan kohdistunutta epäiltyä murhan yritystä.

Syyttäjä vaatii entiselle Jyväskylän kaupunginvaltuutetulle Teemu Torssoselle ehdollista vankeutta laittomasta uhkauksesta, törkeästä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta.

Syytteiden käsittely alkoi keskiviikkona Keski-Suomen käräjäoikeudessa. Torssosen on muun muassa epäilty lavastaneen automurron viime vuoden toukokuussa, jotta hän ei joutuisi luovuttamaan aseitaan poliisille.

Lavastusepäilyt heräsivät, kun poliisi kävi myöhemmin läpi Torssosen tietokonetta tutkiessaan perussuomalaisten vaalipäällikköön Pekka Katajaan kohdistunutta epäiltyä murhan yritystä. Torssonen oli alkuun epäiltynä Kataja-jutussa, mutta syyttäjä katsoi, ettei hänen syyllisyytensä tueksi ollut todennäköisiä syitä eikä nostanut syytettä.

Torssonen vedonnut itsepuolustukseen

Nyt käsiteltävissä syytteissä kuvatut tapahtumat saivat alkunsa järven jäällä Jyväskylässä maaliskuisena iltana viime vuonna. Syyttäjän mukaan Torssonen uhkasi lyödä itselleen ennalta tuntematonta miestä jääkairalla ja miehen paettua paikalta lähti seuraamaan tätä. Torssonen on kiistänyt syytteen ja sanonut, että mies käyttäytyi tilanteessa uhkaavasti ja tönäisi häntä.

Torssosta syytetään myös samaan mieheen kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä vajaat kolme kuukautta myöhemmin. Syyttäjän mukaan Torssonen oli töninyt ja käynyt käsiksi uhriin sekä lyönyt tätä useita kertoja kivellä päähän ja uhrin suojanaan pitämiin käsiin. Syyttäjän mukaan teko oli potentiaalisesti hengenvaarallinen.

Torssonen on kiistänyt syytteen. Esitutkinnassa Torssonen kertoi, että hänen puolisonsa oli ollut satamassa levittämässä kalastusta koskevia tiedotteita, kun tätä oli uhkailtu. Tultuaan paikalle Torssonen oli kertomansa mukaan havainnut uhkailijan tuntomerkkeihin sopivan miehen, joka oli käyttäytynyt aggressiivisesti, tönäissyt häntä, potkaissut kaksi kertaa ja yrittänyt lyödä nyrkillä. Torssonen sanoi puolustautuneensa tilanteessa lyömällä miestä kerran kivellä päähän.

Kanssasyytetty vaiennut aseiden antajasta

Epäillyn törkeän pahoinpitelyn jälkeen Torssonen otettiin kiinni ja poliisi teki väliaikaisen haltuunottopäätöksen hänen aseistaan. Poliisin mukaan Torssosen kanssa sovittiin, että hän toimittaa aseet seuraavana aamuna poliisille lupaharkintaa varten. Seuraavana päivänä Torssonen ilmoitti, että hänen käytössään olleeseen autoon oli murtauduttu yöllä ja sieltä oli viety kolme asetta.

Keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnan mukaan Torssonen lavasti murron ja antoi aseet kaverilleen, jonka luota ne löytyivät kotietsinnässä puolta vuotta myöhemmin. Tältä osin Torssosta ja toista miestä syytetään ampuma-aserikoksesta.

Poliisi alkoi epäillä lavastusta, kun se tutki Torssosen tietokoneelta Kataja-jutun tutkinnassa löytyneitä nauhoituksia Torssosen ja kaverinsa puhelinkeskusteluista. Esitutkinnassa Torssonen kiisti lavastuksen ja toinen mies kieltäytyi kertomasta, keneltä aseet oli saanut.

– Haluan ottaa tästä asejutusta itse syyn niskoilleni. En halua vasikoida muita, mies sanoi KRP:lle.

Syyttäjä vaatii Torssoselle 1,5–2 vuoden ehdollista vankeustuomiota sekä vähintään 60:tä tuntia yhdyskuntapalvelua. Syytteiden käsittely jatkuu käräjäoikeudessa torstaina ja tuomio annetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Torssonen erotettiin perussuomalaisista ja puolueen valtuustoryhmästä keväällä 2019. Sen jälkeen hän oli Jyväskyläläisten hyväksi -valtuustoryhmän ainoa edustaja, kunnes putosi Jyväskylän kaupunginvaltuustosta kesän kuntavaaleissa. Nyt käsiteltävien syytteiden tekoaikaan Torssonen oli vielä kaupunginvaltuutettu.

Lue myös:

    Uusimmat