Syyte: Poika tappoi 82-vuotiaan isänsä työntämällä harjanvarren nieluun – määrättiin mielentilatutkimukseen

Iäkäs isä kuoli vammoihinsa kotipihalle. Poika on tunnustanut tahallisen surman, mutta kiistää murhan. 

Oulun käräjäoikeus on antanut torstaina välituomion 82-vuotiaan miehen kuolemaan johtaneessa rikosepäilyssä. Oikeus piti tekoa henkirikoksena.

Syyttäjä vaatii nelikymppiselle pojalle elinkautista vankeustuomiota murhasta, jonka epäillään tapahtuneen Sievissä Pohjois-Pohjanmaalla lokakuun lopussa vuonna 2023. Välituomiossaan käräjäoikeus määräsi pojan mielentilatutkimukseen. Oikeus ei ota kantaa siihen, olisiko kyseessä surma, tappo vai murha. 

Syyttäjän mukaan poika tappoi isänsä tahallaan asianosaisten kodin edustalla. Poika oli lähdössä asunnolta pois, kun isä oli yrittänyt estää tämän lähdön.

Syyttäjän mukaan poika tarttui suuttuneena isäänsä kiinni, kaatoi tämän ja löi nyrkeillä useita kertoja ja kuristi kaksin käsin. Kuristamisesta aiheutui mustelmia muun muassa kaulaan ja verenpurkaumia silmien sidekalvoille. Useita luita murtui.

Kuoli pakkaseen

Haastehakemuksen mukaan poika väänsi isäänsä voimakkaasti ja painoi tätä polvella selästä niin, että isän kaularankaan tuli yliojennusmurtuma. Tämä johti selkäydinkanavan kaventumiseen. Tämän jälkeen poika työnsi puisen harjanvarren isänsä nieluun sillä seurauksella, että isän kaulaan tuli laaja ruhjevamma. 

Poika jätti vakavasti loukkaantuneen, mutta vielä elossa olleen isänsä ulos neljän asteen pakkaseen, meni asuntoon ja soitti hätäkeskukseen. Isä kuoli paikalle pään, kaulan ja rintakehän vammojen sekä murtumien vuoksi. 

Syytetty pidetään käräjäoikeuden välituomion nojalla vangittavana Oulun vankilassa, mutta häntä voidaan pitää myös sairaalassa. Oikeus antaa lopullisen tuomionsa asiasta, kunhan mielentilatutkimus valmistuu.

PÄIVITETTY 20.3. kello 16:12 käräjäoikeuden antamalla välituomiolla

Lue myös:

    Uusimmat