Syytön mies istui 17 vuotta vankilassa kaksoisolennon tekemän rikoksen takia – saa nyt yli miljoonan dollarin korvaukset

Yhdysvaltalainen Richard Anthony Jones vietti 17 vuotta elämästään vankilassa syyttömänä kaksoisolentonsa tekemän rikoksen takia. Nyt hän saa 1,1 miljoonan dollarin korvaukset menetetystä vapaudestaan, kertoo CNN.

Richard Anthony Jones vapautettiin vankilaista viime vuonna sen jälkeen, kun häntä auttanut järjestö onnistui kyseenalaistamaan miehen tuomion.

Jones tuomittiin vuonna 1999 tehdystä törkeästä ryöstöstä Walmartin parkkipaikalla Kansasissa, missä ryöstäjä oli yrittänyt varastaa naisen käsilaukun. Nainen taisteli laukkunsa takaisin, ja ryöstäjä sai saaliikseen pelkän puhelimen. Törkeän ryöstöstä teki se, että uhri kaatui ja sai naarmuja polviinsa.

Jonesilla oli alibi – oikeus uskoi uhrin todistajia

Jones todettiin syylliseksi, vaikka hänellä oli tekoaikaan alibi. Hän oli ollut tyttöystävänsä syntymäpäiväjuhlilla, jossa useat henkilöt todistivat nähneensä hänet.

Mutta se ei auttanut, koska myös ryöstöä todistaneet tunnistivat hänet ryöstäjäksi.

Oikeus ei uskonut Jonesia, jolla oli myös aiempaa rikosrekisteriä. Hänen tuomittiin 19 vuodeksi vankeuteen törkeästä ryöstöstä. Jones valitti tuomiostaan, mutta valitus hylättiin.

Vääräksi tuomio paljastui viimein 17 vankilavuoden jälkeen, kun Jones kuuli Kansasin yliopistoon liittyvästä projektista, jossa syyttömänä tuomitut voivat hakea itselleen apua.

"Viattomuusprojektin" työntekijät löysivätkin miehen, jonka he uskoivat olevan todellinen ryöstäjä. Hämmästyttävän suuren yhdennäköisyyden lisäksi myös miesten etunimet muistuttavat toisiaan. Toinen mies on nimeltään Ricky Lee Amos.

Miesten yhdennäköisyy hämäsi todistajat

Kun Amosin kuvaa näytettiin ryöstön silminnäkijöille, he eivät pystyneet enää varmasti sanomaa, kumman miehistä he olivat nähneet. Uusien todisteiden valossa Jonesin tuomio kumottiin ja hänet vapautettiin vuonna 2017.

Oikeaksi syylliseksi epäilty Amos puolestaan välttää syytteet kokonaan, koska rikos on jo ehtinyt vanhentua.

Jones puolestaan on nyt saanut vaoaudenriistostaan ja väärästä tuomiostaan korvaukseksi 1,1 miljoonaa dollaria. Lisäksi rikos-, sormenjälki- ja todistusaineistorekistereistä poistetaan kaikki rikokseen viittaava.  

Lue myös:

    Uusimmat