Syyte: 19-vuotias mies yritti murhata äitinsä viidakkoveitsellä Vantaalla

Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on tänään alettu käsitellä tapausta, jossa nuorta miestä syytetään murhan yrityksestä. 

Syytteen mukaan mies oli yrittänyt murhata äitinsä Vantaalla maaliskuun loppupuolella. Nainen oli ollut sängyssä nukkumassa, kun poika oli lyönyt häntä hieman yli kilon painoisella ja suurikokoisella viidakkoveitsellä kaksi kertaa päähän.

Naiselle koitui iskuista kaksi kallonmurtumaa ja pysyvä vaikea aivovamma. Yksi iskuista osui myös äidin vasempaan käteen. Häneltä jouduttiin myös amputoimaan kaksi sormea.

Poika oli poistunut asunnolta tapahtumayönä noin puolenyön aikaan ja palannut asunnolle seuraavana iltapäivänä.

Hätäkeskukseen asiasta ilmoitti läheinen, joka oli saapunut asunnolle ja löytänyt naisen.

Googlauksia mestauspaikoista

Tekovälineenä käytetty veitsi löytyi viereiseltä tontilta tapahtumapaikan läheisyydestä. Todisteluettelosta ilmenee, että miehen puhelimen hakuhistoriassa oli hakuja erilaisista mestauspaikoista. 

Syyttäjä pitää tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä, koska uhrina oli puolustuskyvytön henkilö, joka ei toimillaan ollut antanut minkäänlaista aihetta väkivaltaiselle teolle.

Syyttäjä hakee vuonna 2001 syntyneelle miehelle rangaistusta murhan yrityksestä.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antaa asiassa tuomionsa myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat