Syyskuun 26. on Briteissä suosittu päivä syntyä – syy liittyy keskeisesti jouluun

Syntyvyys nousuun 8:07
Tarvitaanko synnytystalkoita Suomessa? Väestöliiton tutkimusprofessori vastaa.

Syyskuun 26. päivä on Britanniassa vuoden suosituin päivä syntyä. Vauvoja syntyy silloin huomattavasti enemmän kuin muina normaaleina päivinä. Syy liittyy keskeisesti jouluun.

The Sun kirjoittaa, että Britanniassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa syntyy eniten lapsia syyskuun 26. päivänä. Tieto perustuu Office for National Statisticsin, ONS:n,  tutkimukseen.

Syyn puolestaan voisi ajatella liittyvän joululomiin: joululomien aikaan pariskunnilla on aikaa toisilleen ja samalla hyvä mahdollisuus yrittää lasta. 

Suomessa aivan samanlaista trendiä ei ole nähtävissä: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen artikkelin mukaan Suomessa vauvoja syntyy eniten kesäkuukausina. Suomessakin vauvat kuitenkin saavat alkunsa useammin pimeänä vuodenaikana kuin kesällä.

Lähteet: The SunThl,

Lue myös:

    Uusimmat