Syyrian isku: Onko kolmas maailmansota nyt askeleen lähempänä?

Venäjän ja Yhdysvaltain lähentyminen näyttää yhä epätodennäköiseltä, mutta varsinainen konflikti ei Syyrian iskun jälkeen ole todennäköinen, sanoo tutkija Ville Sinkkonen.

Kemiallisten aseiden käyttöä pidetään kansainvälisesti niin suurena tabuna, että Yhdysvaltojen on helppo perustella iskua Syyriaan, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ville Sinkkonen.

Tämä selittää myös sitä, että niin moni maa – esimerkiksi Britannia, Turkki, Israel, Saudi-Arabia, Australia ja Japani – on asettunut Yhdysvaltain iskun taakse.

– Kemiallisten aseiden käyttö johtaa vahvaan reaktioon kansainvälisessä yhteisössä, Sinkkonen sanoo.

Kaasuisku, jossa kuoli ainakin 86 ihmistä, tapahtui tiistaina kapinallisten hallussa olevassa Khan Sheikhunin kaupungissa. Hyökkäyksen tekijänä pidetään presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.


"En puhuisi konfliktista"

Vaikka monet maat ovat suhtautuneet iskuihin myönteisesti, erityisesti Assadin hallinnon kannattajat ovat myös tuominneet ne laajalti. Venäjä hallinto piti ohjusiskua aggressiona suvereenia valtiota vastaan ja sanoi sen vahingoittavan merkittävästi Yhdysvaltain ja Venäjän välejä.

On kuitenkin epätodennäköistä, että Yhdysvaltain isku sytyttäisi kolmatta maailmansotaa.

Reagoiko Venäjä Yhdysvaltojen pommitukseen Syyriassa? 4:04

– Vaikka tilanne on jännittynyt, ei ole menty niin pitkälle, Sinkkonen sanoo.

Sinkkosen mukaan tilanne ei ole niinkään paha kuin esimerkiksi kylmän sodan aikana, vaikka joitain yhtäläisyyksiä on. 

– Keskeisin ero on, että valtasuhteet ovat niin erilaiset. Yhdysvalloilla on eri tavalla mahtia kuin Venäjällä, vaikka Venäjä pyrkiikin tuomaan esille olevansa suurvalta.

Sinkkonen sanoo, että enemmän iskun vaikutuksista tiedetään, kun Venäjä reagoi tilanteeseen.

– Se, mitä Kremliltä on nyt tullut, on vielä perinteistä tuomitsevaa retoriikkaa. Mutta sellainen lähentyminen Venäjän kanssa, jota spekuloitiin Trumpin hallinnon alkumetreillä, on muuttunut koko ajan epätodennäköisemmäksi.

Ajankohta Yhdysvalloille otollinen

Venäjä syytti Yhdysvaltoja siitä, että isku oli tekosyy, jonka tarkoituksena olisi siirtää maailman huomio pois Irakista, jossa Yhdysvallat on tehnyt viime kuussa tuhoisia ilmaiskuja.


Sinkkonen uskoo, että yksi syy oli ennemmin toimintavalmiuden esittelemineen ja pesäeron tekeminen Yhdysvaltain edellisen presidentin Barack Obaman hallintoon reagoimalla kemiallisiin aseisiin.

Sinkkonen kuitenkin myöntää, että ajankohta on Yhdysvalloille otollinen.

– On ollut sisäpoliittisia vaikeuksia ja vielä nämä Venäjä-kytkökset.

Yhdysvallat ampui aamuyöllä 59 täsmäohjusta Syyrian hallituksen Shayratin lentokentälle.

Lue myös:

    Uusimmat