Syöpää sairastava Juho hankki jo hautapaikan ja tarjoilut omaan muistotilaisuuteensa – viimeinen oljenkorsi yllätti sekä lääkärit että potilaan

Syöpää sairastava Juho hankki jo hautapaikan ja tarjoilut omaan muistotilaisuuteensa – sitten osallistuminen hoitokokeiluun hämmästytti sekä lääkärit että potilaan 2:37
KATSO VIDEO: Juho ehti jo valmistautua omaan kuolemaansa – mitä syöpään sairastuneelle miehelle kuuluu nyt?

Juho Juutilaisen ihosyöpä on uusinut jo neljä kertaa. Kuoleman porteilla käynyt mies kertoi kuulumisiaan MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa maanantaina. Katso Juhon haastattelu yllä olevalta videolta.

MTV Uutisten sivuilla kerrottiin aiemmin melanooman eli tummasolusyövän olevan yksi nopeimmin yleistyvistä pahanlaatuisista syövistä. Melanoomatapauksia todettiin vuonna 2020 Suomessa yhteensä 1543, mutta luvun on ennustettu kohoavan noin 2300 vuosittaiseen tapaukseen vuoteen 2025 mennessä. 

Katso video: Ihosyövän hälytysmerkit – lääkäri kumoaa yleisen harhaluulon oireista

Ihosyövän hälytysmerkit – lääkäri kumoaa yleisen harhaluulon:"Vain 20 prosenttia niistä syntyy luomeen" 0:38
Tällaisia ovat ihosyövän oireet.

Yksi melanoomaan sairastuneista on Juho Juutilainen. Juho löysi 2000-luvun alussa oikeasta kädestään sen verran ison luomen, että päätti poistattaa sen. Yllättäen luomessa olikin melanooma. MTV Uutiset kertoi vuonna 2019 Juhon tarinan

Juhon taistelu syöpää vastaan ei loppunut ensimmäiseen melanoomaleikkaukseen, vaan syöpä uusiutui. Kun yksi kasvain leikattiin, seuraava jo löydettiin. Muutama vuosi ensimmäisen diagnoosin jälkeen Juhon ihossa oli jo parisataa kasvainta.

– Siinä sitten jo toivottelin itselleni kuolemaa, Juho kertoi MTV Uutisten haastattelussa vuonna 2019.

Juho hankki jo hautapaikan ja tarjoilut omaan muistotilaisuuteensa

Viiden jälkeen -ohjelmassa nostettiin maanantaina jälleen puheenaiheeksi auringon riskit ja siihen liittyvät ihosyövät. Ohjelmassa kerrattiin, miten Juhon tilanne äityi pahaksi syövän levittyä lopulta maksaan. Juho ehti jo hankkia hautapaikan sekä tarjoilut omaan muistotilaisuuteensa, koska ajatteli elämänsä olevan ohi 

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Kaikkien yllätykseksi osallistuminen uudenlaiseen immunoterapiahoitoon kuitenkin käänsi tilanteen täysin. Immunoterapialla ei pyritä tuhoamaan suoraan syöpäsolukkoa, vaan herättämään elimistön oma immuunipuolustus taistelemaan syöpää vastaan. Syöpä voidaan saada kuriin pitkäksi aikaa, jopa pysyvästi.

Juhon kohdalla hoito toimi ja syöpä ei toistaiseksi ole uusiutunut.

"Kuoleman kohtaaminen pakottaa väkisinkin elämään hetkessä"

Juho kuvaili Viiden jälkeen -ohjelmassa, miten kuoleman kohtaaminen on muuttanut omaa ajatusmaailmaa.

–Joskus leikillisesti sanon, että osa itsestäni on jäänyt sinne kuoleman rajan toiselle puolelle. Edelleenkin tuntuu siltä, että kyllä se elämä on tässä ja nyt. Koskaan ei tiedä, milloin syöpä uusii ja kuinka sen jälkeen käy. Kyllä tuollainen kuoleman kohtaaminen pakottaa väkisinkin elämään tässä hetkessä.

Juho kuvailee myös olevansa jatkuvasti hieman varpaillaan oman kehonsa kanssa. Jos kehossa tapahtuu vähänkään poikkeavaa toimintaa, ajattelee Juho automaattisesti syövän taas uusiutuneen.

– Syövän saamisesta on jäänyt sellainen mielen tatuointi, eli pieni pelko siitä, että "joko se taas tuli".

Miten Juho tällä hetkellä voi ja mitä mies haluaa muistuttaa kaikille suomalaisille? Katso artikkelin yllä olevalta videolta Juhon haastattelu Viiden jälkeen -ohjelmassa.


Lue myös:

    Uusimmat