Syntymätodistukseen lipsahti kiusallinen moka: Tyttövauva sai hevibändin nimen
Tuore amerikkalaisäiti hämmästyi pahanpäiväisesti, kun hänen vauvansa nimi oli kirjoitettu väärin syntymätodistukseen ja tytöstä tuli viralliselta nimeltään Korn. Tapauksesta kertoo muun muassa Fox News.
Sopivan nimen löytäminen vauvalle voi olla haastavaa, ja valinta saattaa kaduttaa myöhemmin. Eräälle tuoreelle äidille harmitus iski jo siinä vaiheessa, kun hän sai lapsensa syntymätodistuksen käteensä.
Seattlelainen Kelsey Tate kertoo Twitterissä, että sairaalahenkilökunta sekoitti hänen vauvansa nimen ja nyt tyttö on virallisesti Korn. Ilmeisesti Kelseyn lapsen olisi oikeasti pitänyt saada nimekseen Kora.
Äidin mukaan nimi kirjoitettiin ensin oikein, mutta jostain syystä se päätyi syntymätodistukseen kiusallisen kirjoitusvirheen kera.
Kelseyn twiitistä on tullut yli toistasataatuhatta ihmisiä huvittanut viraalihitti.Jos twiitti ei näy, voit avata sen tästä.
Äiti oppi paljon Korn-bändistä
Korn on palkittu yhdysvaltalainen metalliyhtye, jonka lyriikoissa käsitellään usein esimerkiksi hyväksikäyttöä, huumeita ja tuskaa – siis asioita, joita vanhemmat eivät tavallisesti halua lapsiinsa yhdistää.
Kelsey aikoo muuttaa tyttärensä nimen. Äitiä kuitenkin harmittaa, ettei virallista syntymätodistusta voi nyt laittaa lapsen vauvakirjaan. Korjauslomake nimittäin oli syntymätodistuksen toisella puolella.
Kelsey kertoo Twitterissä, että hän on tapauksen johdosta oppinut paljon Korn-bändistä. Hän sanoo tietävänsä tätä nykyä jokaisen yhtyeen kappaleen nimen. Bändin tunnettuja biisejä ovat muun muassa "Blind", "Freak on a Leash" sekä "Make Me Bad".
Katso videolta, miten hulvattomasti eräs vauva reagoi ensimmäiseen jäätelömaistiaiseensa.
Lähteet: @pkkaos/Twitter, Fox News, The Sun
Uusimmat
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – Jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
19:36
Armenialaisviranomaiset: Jo yli kolmannes Vuoristo-Karabahin asukkaista on paennut Armeniaan
-
19:24
Ruotsia riivaavaa rikollisuus on vaarassa levitä Norjaan – pahamaineinen Foxtrot hamuaa nyt öljymaan huumemarkkinoita
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
Lataa lisää