Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,25 prosenttia, arvioi kansainvälinen valuuttarahasto IMF.
Suomen hallituksen toimet velkaantumisen taittamiseksi saavat valuuttarahastolta kiitosta, mutta miljardiluokan sopeutusta on jatkettava myös tulevina vuosina.
Talous kasvaa Suomessa odotettua vaimeammin tänä vuonna. Näin arvioi kansainvälinen valuuttarahasto IMF vuosittaisessa maaraportissaan.
Tänä vuonna talouskasvu on jäämässä raportin mukaan 0,25 prosenttiin.
Seuraavina vuosina talous toipuu vähitellen kotimaisen kysynnän kohentuessa. Vuosina 2026 ja 2027 kasvu olisi 1,5 prosenttia vuodessa.
Ennuste Suomen taloudesta perustuu keskusteluihin, joita IMF.n Suomessa vieraillut valtuuskunta on käynyt viranomaisten, tutkimuslaitosten, pankkien ja työmarkkinajärjestöjen kanssa. Näiden perusteella IMF:n asiantuntijat antavat alustavia huomioita ja suosituksia maan päättäjille.
Lopullinen raportti julkisen talouden tilasta julkaistaan myöhemmin.
IMF: Julkisen talouden sopeutusta on jatkettava
Raportissa todetaan, että Suomen julkisen talouden tila on heikentynyt merkittävästi. IMF:n valtuuskunnan johtajan Alex Pienkowskin mukaan hallituksen toimenpiteet työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseksi ovat olleet tervetulleita.
Valtuuskunta kuitenkin arvioi, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen jatkaa kasvuaan. Huhti-kesäkuussa Suomen julkinen velka oli 88,3 prosenttia suhteessa BKT:hen.
– Julkisen talouden alijäämä pysyy kuitenkin suurena keskipitkällä aikavälillä, ja Suomen julkinen velka suhteessa BKT:hen lähenee 95:tä prosenttia vuosikymmenen loppuun mennessä, raportissa todetaan.
Tämä tarkoittaa, että sopeutustoimia on jatkettava myös tulevina vuosina. IMF:n asiantuntijoiden mukaan päättäjien ja viranomaisten on tasapainotettava julkista taloutta 1,5 miljardilla vuosittain, kunnes talous tasapainottuu ja julkinen velka alkaa supistua.
