Sydän pysähtyi yllättäen, vauva oli koomassa viisi päivää – syyksi paljastui harvinainen kasvain
14 viikon ikäisen vauvan sydän pysähtyi ja hänet saatettiin koomaan viideksi päiväksi, kertoo muun muassa Daily Mail -sivusto. Pojalla todettiin harvinainen sydämessä oleva kasvain.
Maaliskuussa, kun pieni Michael-vauva oli vain 14 viikon ikäinen, hänet vietiin sairaalaan. Poika oli saanut sydänpysähdyksen. Hänet saatettiin koomaan, josta hänet herätettiin viisi päivää myöhemmin.
Vanhemmat Emma ja Stuart Labuschagne riemuitsivat, kun pienokainen avasi silmänsä ja hymyili, mutta sitten heille kerrottiin, että sydän oli pysähtynyt, koska Michaelilla oli sydämessään harvinainen kasvain. Sen vuoksi vauvan syke voi kohota vaarallisen korkealle.
Aluksi sairauteen ei näyttänyt löytyvän mitään pitkän aikavälin ratkaisua. Sitten vanhemmat saivat tietää, että Yhdysvaltojen Bostonissa oli sairaala, jossa kasvain voitaisiin poistaa. Daily Mail -sivuston mukaan vanhempien täytyisi saada kasaan 116 000 puntaa, noin 134 200 euroa, jotta nyt 10 kuukauden ikäinen poika saataisiin hoidettua kuntoon. Perhe asuu Isossa-Britanniassa, joten lennotkin täytyy maksaa. Rahasumma pitäisi saada kasaan puolessa vuodessa, sillä sitten pojan sydän on juuri oikean kokoinen leikattavaksi.
Uhmasi tilastoja ja selvisi
Kun Michaelille tuli sydänpysähdys, hänen äitinsä oli varma, että poika ei selviäisi.
– Hän selvisi sairaalan ulkopuolella tapahtuneesta sydänpysähdyksestä. Vain seitsemän prosenttia potilaista jää henkiin, Emma kertoo.
Daily Mailin mukaan suurin osa lasten sydänkasvaimista on hyvälaatuisia eivätkä todennäköisesti leviä muihin elimiin. Kasvaimeen ei kuitenkaan pidä suhtautua kepeästi. Kasvain voi vaikuttaa sydämen toimintaan, estää veren kulkeutumisen tärkeisiin elimiin ja aiheuttaa rytmihäiriöitä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Sydämentahdistin ei välttämättä toimi
Kun Michael herätettiin koomasta, hänelle laitettiin sydämentahdistin. Koska poika on niin pieni, tahdistin rajoittaa hänen liikkumistaan.
– Se pidättelee häntä. Se on kämmeneni kokoinen ja siinä on terävät kulmat, Emma kertoo.
Kaiken lisäksi tahdistin ei kykene lukemaan kunnolla Michaelin sydämen lyöntitiheyttä. Niinpä koko laite on epäluotettava eikä ehkä toimi.
– Jokainen päivä on epävarma, kunnes fibrooma saadaan poistettua, Emma kertoo.
LUE MYÖS: 11-vuotiaan tytön perhe varautui pahimpaan – sitten parantumaton aivokasvain katosikin yllättäen
Lähteet: Dailymail.co.uk, Mirror.co.uk
Uusimmat
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
19:05
Tutkijoiden hätkähdyttävä väite: Netissä tavanneet avioparit ovat muita onnettomampia
-
Lataa lisää