SVT: Oppilaiden joukkotappelu sulki koulun Malmössä

Joukkotappelu keskeytti koulupäivän Ruotsin Malmössä tänään iltapäivällä, kertoo SVT.

Nuoret  tappleivat koulussa ja ainakin yhden kerrotaan saaneen sellaisia vammoja, jotka vaativat sairaalahoitoa. Lisäksi yhden opettajan kerrotaan saaneen joitain vammoja.

Koulu suljettiin tappelun jäljiltä ja 1500 oppilasta lähetettiin kotiin. Poliisin mukaan tappeluun osallistui noin 10-15 nuorta. Tappelu tapahtui koulun sisätiloissa.

– Yksi opettaja joutui myös nyrkkien kohteeksi tappelun aikana. Hän yritti mennä tappelijoiden väliin, kertoo Malmön poliisin tilannekeskuksesta Jimmy Modin SVT:lle.

Poliisi selvittää nyt tappelua. On mahdollista, että koulussa olisi ollut käynnissä useampi tappelu. Värnhemskolan on Malmössä sijaitseva lukio, jossa on noin 1500 oppilasta.

SVT:n paikalliselle uutiskanavalle eräs oppilas kertoo, että koulussa on tappeluita lähes päivittäin.

– Tämä tappelu alkoi, kun pari poikaa meni erään tytön luokse. Sitten muutama muu poika hyökkäsi.

Poliisi kerää nyt iltapäivällä silminnäkijöiden kertomuksia. Koulun rehtori Johan Ahlström kertoo SVT:le, että koulu suljettiin kello 13.15 paikallista aikaa.

Koulu on ollut Ruotsin mediassa esillä aikaisemminkin. Viime viikolla SVT Skåne kertoi, että huumeiden ja järjestyshäiriöiden vuoksi kouluun ollaan palkkaamassa vartijoita.

Lue myös:

    Uusimmat