Suurtalouskokki Pirjon tyttäret eivät suostu syömään äitinsä tekemää ruokaa – Kari Aihinen kauhistuu kuullessaan, kuinka perheessä sen sijaan ruokaillaan

Suurtalouskokki Pirjon perheen ruokatottumukset hämmästyttävät Kari Aihisen 1:37
Pirjo kertoo videolla tarkemmin Kari Aihiselle, mitä perheen tyttäret oikeasti syövät.

Kari Aihinen hämmästyy kuullessaan, etteivät teini-ikäiset tytöt syö suurtalouskokkina työskentelevän äitinsä tekemää ruokaa.

Julkkiskokki Kari ”Kape” Aihinen laittaa jälleen suomalaiskotien keittiöitä kuntoon uudella Kaappaus keittiössä -kaudella. Kauden kolmannessa jaksossa huippukokki tapaa nurmijärveläisen Pirjon ja tämän tyttäret, 14-vuotiaan Monikan ja 12-vuotiaan Roosan

Pirjo työskentelee itse suurtalouskokkina, mutta perheen kotona ruokailu on Pirjon mukaan erittäin heikkoa.

– Meidän perheessä syödään huonosti, paljon sokeria, kovin harvoin yhdessä. Ja aika paljon einespainotteista. Meillä ei kasviksia käytetä oikeastaan ollenkaan. Yritän usein pinnistellä sen, että se olisi normaalia perusruokaa, mutta sitten se, että ruoka ei kelpaa, kun sen on valmistanut, niin se on kyllä paljon vähentänyt motivaatiota laittaa sitä ruokaa, Pirjo kertoo perheen tilanteesta. 

Äiti kertoo olevansa huolissaan tilanteesta, sillä kumpikin tytär on kasvavassa iässä. 

– Kyllä me apua tarvitaan varmaan aika paljon, Pirjo summaa. 

Aihinen tiedustelee tarkemmin perheen ruokailuongelmia saapuessaan paikalle. Pirjo kertoo Aihiselle, että perheen kokilta on hävinnyt motivaatio ja ruokailijat ovat kaikonneet keittiöstä. Tyttäret kertovat, etteivät syö koulussakaan hyvin, koska kouluruoka on heidän mielestään pahaa. Suurtalouskokki-äiti on vahvasti eri mieltä jälkikasvunsa kanssa. 

Äiti kertoo myös Aihiselle, millaiset ruokailutottumukset perheessä tarkalleen on ja millaisia aterioita hän yrittää lapsilleen valmistaa. 

– Eihän siinä ole mitään järkeä, Aihinen toteaa tiukasti. 

Katso yllä olevalta videolta, mitä perhe kertoo ruokailutottumuksistaan Kari Aihiselle. 

Kaappaus keittiössä torstaina klo 20 MTV3 ja mtv-palvelussa

Seuraavan viikon jakso julkaistaan ennakkoon mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat