Suureen suosioon noussut Tahvo-tonttu sai oman FB-ryhmän: "On ollut ihanaa huomata, miten moni saa iloa Tahvon kautta"

Tahvo saapui Heidi Vuorelan perheeseen joulukuun ensimmäinen päivä vuonna 2013. Sen jälkeen siitä onkin tullut somejulkkis.

Oletko jo kuullut Tahvo-tontusta? Jos et, et taida olla mukana Facebookin jouluhypetyksessä – siellä Tahvo on jo julkkis!

Tahvo saapui Heidi Vuorelan perheeseen tietysti Korvatunturilta. Oli joulukuun ensimmäinen päivä vuonna 2013.

– Hänellä oli mukanaan kirje, jossa hän kertoi olevansa oma joulutonttumme ja asuvansa meillä jouluaattoon asti. Tämän jälkeen Tahvo on saapunut joka vuosi, Vuorela kuvailee.

– Huomasimme Tahvon erityisyyden heti ensimmäisenä päivänä. Hän oli nostanut keittiön pöydälle laatikollisen joulukoristeita, ja kehotti meitä koristelemaan kodin jouluiseksi. Tämän jälkeen mitä ihmeellisempiä asioita alkoi tapahtumaan kodissamme.

Tahvolla onkin jo paljon uskollisia faneja, sillä Vuorela on alusta asti jakanut Tahvon seikkailuja omalla Facebook-sivullaan ja myöhemmin myös Sydämeeni joulun teen -ryhmässä. 

– Suosio oli valtava, ja useat ihmiset ehdottivat Tahvolle omaa Facebook-ryhmää. Ajattelin, että Tahvo mielellään jakaisi jouluiloa suuremmallekin yleisölle, joten avasin sivun, Vuorela kuvaa.

– Tahvon saama suosio on todella yllättänyt minut. Saamani palaute on ollut pelkästään positiivista. On ollut ihanaa huomata, miten monelle saa tuotua iloa Tahvon kautta. Moni on kertonut kutsuvansa joulutontun myös omaan kotiinsa seikkailemaan tänä jouluna. On mahtavaa tietää, että moni lapsi pääsee kokemaan joulun odotuksen ihan uudella tavalla!

Vuorelan mukaan Tahvo on ilkikurinen tonttu. Tänäkin vuonna jekkuja on siis luvassa.

– Hänellä on myös tapana joutua pulaan, mikä ei ole ihme noin vauhdikkaalle tontulle. Tahvon mielikuvitus on rajaton, joten mitä tahansa voi tapahtua!

Tahvon joulukalenteri on myös Instagramissa!

Tonttunsa seikkailuista Vuorela nimeää suosikikseen sen, kun Tahvo roikkui katosta ja käytti perheen lapsen alushousuja laskuvarjona.

– En kuitenkaan voi paljastaa enempää, sillä aloitan Tahvon omien Facebook-sivujen joulukalenterin julkaisemalla edellisvuosien parhaita paloja, Vuorela sanoo.

Muita jouluryhmiä Facebookissa:

***


Lue myös:

    Uusimmat