Miesten tupakoinnin vähentyminen on laskenut selvästi huuli- ja kurkunpään syöpien määrää 1970-luvulta alkaen. Sen sijaan HPV-infektioiden uskotaan lisäävän suunielun syöpien määrää.
Uudet kurkunpään syövät ovat vähentyneet noin 160 sairastuneesta noin 100 tapaukseen vuodessa. Miesten huulisyövät ovat laskeneet 1950-luvun lopulta noin kolmannekseen: nykyisin todetaan noin 50 tapausta vuodessa. Naisten kurkunpään syöpien määrässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia: tapauksia on noin 15 vuodessa ja huulisyöpiä on nykyisin noin 30 uutta tapausta vuodessa.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suunielun syövät ovat lisääntyneet monissa länsimaissa. Niitä esiintyy myös sellaisilla henkilöillä, jotka eivät tupakoi tai käytä alkoholia. Tämän arvioidaan johtuvat HPV-infektiosta, joka on tupakoinnin ja alkoholinkäytön ohessa suunielun eli kielen tyven ja nielurisojen syöpien keskeinen vaaratekijä.
Lisääntynyt tieto syövän riskitekijöistä ja yksilöllisistä ominaisuuksista mahdollistaa aiempaa yksilöllisemmän hoidon suunnittelun. Tämä parantaa merkittävästi hoitotuloksia.
Pään ja kaulan alueen syöpien uusinta tutkimusta ja hoitoa esitellään Syöpäsäätiön kutsusymposiumissa tänään ja huomenna Tuusulassa.
Syöpähoidot muuttuvat yksilöllisemmiksi
Sytostaatti- ja sädehoidot ovat leikkauksen ohella tärkeimmät pään ja kaulan alueen syöpien hoitomuodot. Kemosädehoidon lisäksi toinen merkittävä edistysaskel on niin sanottu intensiteettimuokattu sädehoito eli IMRT. Tämä hoito mahdollistaa sädehoidettavan alueen muotoilun potilaassa miltei minkä muotoiseksi tahansa kolmessa ulottuvuudessa.
Tammikuussa 2014 ilmestyneessä laajassa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa todettiin IMRT-sädehoidon parantavan potilaan ennustetta huomattavasti verrattuna tavanomaiseen sädehoitoon. Sytostaattihoito voidaan yhdistää IMRT-sädehoitotekniikkaan, jolloin hoitotulokset paranevat entisestään.
Pään ja kaulan alueen syöpien hoito on muuttumassa yksilöllisemmäksi ja räätälöidymmäksi hoidoksi. Lisäksi kirurgian, erityisesti korjaavien kirurgisten tekniikoiden parantumisen myötä yhä vaativammat leikkaukset ovat mahdollisia. Diagnostiikan, kirurgian ja onkologisten hoitomuotojen nopea kehittyminen edellyttää vaativan erityisosaamisen keskittämistä keskuksiin, joissa on olemassa tätä toimintaa tukeva moniammatillinen yhteistyö. Tämä tarkoittaa käytännössä yliopistollisten sairaaloiden osaamiskeskuksia, joissa on vakiintuneet perinteet tämänkaltaiselle yhteistyölle.
