Pitkittynyt äänen käheys voi kieliä pahanlaatuisen flunssan lisäksi pahanlaatuisesta kasvaimesta: kurkunpään syövästä. Vuosittain tautiin sairastuu keskimäärin 120–130 suomalaista, mutta tupakointikulttuurin muuttumisen vuoksi taudista todennäköisesti kärsitään jatkossa aiempaa harvemmin.
Tupakointi on ylivoimaisesti suurin kurkunpään syövän riskitekijä. Tämä näkyy myös sairastuneiden sukupuolijakaumassa, jossa yliedustettuina ovat miehet. Tyypillisesti kurkunpään syöpä on eläkeikäisten tauti, mutta sairastumisriski kasvaa jo 50. ikävuoden jälkeen.
– Vuonna 2014 miehillä kurkunpäänsyöpätapauksia oli 114, kun taas naisilla paljon vähemmän, 13 kappaletta. Miehillä sairaus on kymmenen kertaa yleisempi kuin naisilla, kertoo HYKS:n syöpätautien klinikan sädehoito-osaston ylilääkäri Kauko Saarilahti.
Tupakointi ylivoimaisesti yleisin aiheuttaja, mutta myös alkoholi lisää riskiä
Miesten tupakointi on viime vuosina merkittävästi vähentynyt samalla kun naisten tupakoinnissa ei yhtä suurta prosentuaalista muutosta ole havaittavissa. Tämä näkyy viiveellä syöpätilastoissa. Saarilahden mukaan tupakointikulttuurin muutos näkyy tällä hetkellä siten, että vuosina 1968–1972 kurkunpään syöpätapauksia oli keskimäärin 160 vuosittain, kun nykyään sairastuneita on 120–130 kappaletta.
– Erot miesten ja naisten välillä tasoittuvat edelleen parinkymmenen vuoden kuluessa. Nyt syöpätilastoissa näkyvät vielä aiemmat tupakointitavat, Saarilahti sanoo.
Tupakointi on ylivoimaisesti yleisin kurkunpään syövän aiheuttaja, mutta myös runsas alkoholinkäyttö lisää riskiä sairastua. Tupakka ja alkoholi yhdessä käytettyinä nostavat sairastumisriskin eräiden tutkimusten mukaan jopa 40-kertaiseksi.