Koripallomaajoukkueen Elias Valtonen joutuu pitkäksi aikaa sivuun olkapääleikkauksen takia, kertoo hänen espanjalainen seurajoukkueensa Granada verkkosivuillaan.
Valtosen vamma on oikeassa olkapäässä.
Valtonen näytti loukkaantuvan Espoossa maanantaina Suomen ja Ranskan välisen MM-karsintaottelun loppuhetkillä. Suomen viimeisessä hyökkäyksessä Valtonen pyrki hyökkäyslevypalloon, mutta kaatui ja jäi tuskaisen näköisenä makaamaan lattialle.
Ottelu päättyi Suomen 83–76-voittoon. Suomen aloitusviisikkoon kuulunut Valtonen keräsi yhdeksän pistettä ja neljä levypalloa.
Suomi jatkaa MM-karsintaa helmi-maaliskuun vaihteessa kahdella ottelulla Belgiaa vastaan.
Valtonen, 26, on edustanut Suomea kaikkiaan 78:ssa miesten maaottelussa. Hän on kuulunut Suomen kokoonpanoon 2022 ja 2025 EM-kisoissa sekä 2023 MM-kisoissa.
