Yrittäjä Susanna Penttilä on tienannut mojovan summan OnlyFansilla.
Yrittäjä Susanna Penttilä, 50, perusti OnlyFans-tilin parin vuoden mietinnän jälkeen pari kuukautta sitten ystävien avustuksella.
Aluksi Penttilän kuvat eivät olleet paljastavia, vaan hän kertoo julkaisseensa samantyylisiä otoksia kuin Instagram-tilillään. Kuvien ja videoiden tyyli muuttui kuitenkin pian rohkeampaan suuntaan.
– Huomasin, että minun sivuni tulivat aika suosituiksi ja alkoivat tuottaa aika hyvin. Ajattelin, että minun pitää mennä vähän Playboy-linjalle. Se ei ole mitenkään vasteenmielistä ottaa rohkeampaa videota.
– Sen sanon, että pornolinjalle en ole mennyt.
Penttilällä on tällä hetkellä suunnilleen 2 000 tilaajaa ja ikähaarukka on noin 20-vuotiaasta 38-vuotiaaseen. Penttilä kertoo, että 40-vuotiaita tilaajia on myös jonkun verran, mutta yli viisikymppisiä ei juuri ollenkaan.
Lue myös: Kansalaiset ilmiantavat OnlyFans-malleja verottajalle – ilmoittamatta jätettyjä tuloja jopa kymmeniä tuhansia
Penttilän tili lähti räjähdysmäisesti kasvuun ja hän on tienannut siellä jo päätähuimaavan summan, jota hän ei itsekään tahdo uskoa.
