Supo: Äärioikeistolaisen terrorismin uhka kasvanut Suomessa – "Tilannekuva aiempaa huolestuttavampi"

Supo julkistaa vuoden 2020 vuosikirjan 2:57:01
Katso myös: Supo julkisti vuoden 2020 vuosikirjansa.

Erityisesti äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut Suomessa. Terrorismin uhkataso on edelleen tasolla kaksi eli kohonnut. Näin todetaan Supon tuoreessa vuosikirjassa, joka sisältää myös päivitetyn uhka-arvion.  

Supon tuoreessa uhka-arviossa nostetaan esiin erityisesti kaksi voimistunutta ilmiötä: Toisaalta äärioikeistolaisen väkivallan uhka sekä toisaalta vierastaistelija-ilmiö.

"Yksinkertaiset iskut todennäköisimpiä"

Kokonaisuudessaan terrorismin uhka Suomessa on Suojelupoliisin arvion mukaan neliportaisen asteikon tasolla kaksi eli kohonnut. Uhkataso on säilynyt ennallaan viime vuoteen verrattuna, mutta äärioikeiston tilannekuva on aiempaa huolestuttavampi, raportissa todetaan.

Suurimman terrori-iskun uhkan aiheuttavat äärioikeistolaista tai radikaali-islamistista ideologiaa kannattavat yksittäiset toimijat tai pienryhmät.  

Todennäköisimpiä ovat yksinkertaisesti toteutettavat iskut ja helposti saatavilla olevat tekovälineet, kuten teräaseet ja ajoneuvot, mutta myös ampuma-aseiden ja räjähteiden käyttö on mahdollista, Supo arvioi. 

Kuka meitä vakoilee ja mitä tietoja ulkovallat Suomesta haluavat? Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelman haastattelussa tänään Suojelupoliisin Saana Nilsson.

Kysymme myös päättäjiltä miten Suomen pitäisi reagoida Eduskuntaan kohdistuneeseen ja Kiinan valtioon kytkeytyvään kyberhyökkäykseen?

Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen kello 22.35 MTV3 -kanavalla ja mtv-palvelussa.

Tilannekuva erityisesti äärioikeistosta synkentynyt

Suojelupoliisi on tunnistanut äärioikeistolaisia toimijoita, joilla on kyky ja motivaatio terrori-iskun toteuttamiseen. Supon tunnistamat kohdehenkilöt kytkeytyvät tyypillisesti osaksi äärioikeiston kansainvälistä verkkoympäristöä.

Tyypillisesti länsimaissa nämä henkilöt eivät kuitenkaan kuulu järjestäytyneisiin äärioikeistoryhmiin. Kansainvälisesti sekä äärioikeistolaiset iskijät että terroristista toimintaa kannattavat löyhät ryhmittymät ovat aktiivisesti hyödyntäneet internetiä propagandan levittämiseen, rekrytointiin ja verkostoitumiseen. 

Merkittävimmän uhkan muodostavat yksittäiset toimijat ja pienryhmät. Avoimesti toimivien äärioikeistolaisten liikkeiden merkitys osana viimeaikaisia terroristisia iskuhankkeita on sen sijaan ollut vähäinen, raportissa arvioidaan.  

Iskuihin pyrkivät henkilöt toimivat harvemmin näkyvästi, vaan pyrkivät päinvastoin salaamaan toimintansa. 

Noin neljäsataa kohdehenkilöä

 Konfliktialueilla toimivien terroristijärjestöjen ulkomailta käsin järjestämien iskujen uhka on matala Suomessa, mutta maassa on silti merkittävää terrorismin tukitoimintaa, raportissa todetaan.

Terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden lukumäärä on noin 390. Määrässä ei ole viime vuoteen verrattuna tapahtunut merkittävää muutosta. Moni kohdehenkilö on saanut aseellista koulutusta, osallistunut aseelliseen konfliktiin tai ilmaissut halua osallistua aseelliseen toimintaan.

Vaikka määrä on karkeasti ennallaan, kohdehenkilöiden lista ei ole pysyvä, vaan sille lisätään ja siltä poistetaan henkilöitä jatkuvasti, raportissa huomautetaan 

Lue myös:

    Uusimmat